Yle julkisti kohutun Mannerheim-elokuvan

Tänään torstaina virallisesti julkistettu The Marshal of Finland, Suomen Marsalkka, on uudenlainen kansainvälinen yhteistyöhanke.

kulttuuri
Ylen suunnittelupäällikkö Ritva Leino, tilaaja Arttu Nurmi, Luovat sisällöt -osaston johtaja Ville Vilen sekä Mannerheim-elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen ja script editor Emma Taulo elokuvan lehdistötilaisuudessa.
Ylen suunnittelupäällikkö Ritva Leino (vas.), tilaaja Arttu Nurmi, Luovat sisällöt -osaston johtaja Ville Vilen sekä Mannerheim-elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen ja script editor Emma Taulo elokuvan lehdistötilaisuudessa Helsingissä 16. elokuuta. Taustalla elokuvan pääosapari.Mikko Kuusisalo / Yle
Telley Savalas Otieno esittää Gustaf Mannerheimia.
Suomen Marsalkka -elokuvan traileri.

Yleisön odotukset nostattanut elokuva yllättää näkökulmallaan. Elokuva kuvattiin Keniassa, Nairobin ympäristössä, alkukesästä kansainvälisen työryhmän voimin. Pääosaa esittää kenialainen näyttelijä Telley Savalas Otieno. Myös ohjaaja Gilbert Lukalia ja Ylen kanssa yhteistyössä toiminut tuotantoyhtiö ovat kenialaisia.

Suomen marsalkka -elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen katselee elokuvan esittelyvideota lehdistötilaisuudessa.
Suomen marsalkka -elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen katseli elokuvan esittelyvideota lehdistötilaisuudessa Helsingissä 16. elokuuta.Mikko Kuusisalo / Yle

Elokuvassa kuvataan Carl Gustaf Mannerheimia kenialaisen tarinankerronnan keinoin. Tarinassa keskitytään marsalkan yksityiselämään ja rakkaussuhteisiin.

Kenialais-suomalaisen tuotannon jäljillä

Erikoisesta elokuvahankkeesta on tulossa myös seurantadokumentti. Itse Suomen Marsalkka saa ensi-iltansa syyskuun lopulla Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Helsingissä.

Televisiossa se nähdään Yle Teemalla lokakuussa. Ennen elokuvan televisioesitystä Teema lähettää kuusiosaisen dokumentaarisen sarjan, jossa seurataan pienellä budjetilla toteutetun elokuvan valmistumista. Operaatio Mannerheim -sarjan ensimmäinen jakso nähdään sunnuntaina 30. syyskuuta.

Tummaihoinen Mannerheim hämmentää

Telley Savalas Otieno esittää Gustaf Mannerheimia.
Telley Savalas Otieno esittää Gustaf Mannerheimia. Erkko Lyytinen / Yle

Suomen Marsalkka herättikeskustelua jo ennen julkistamistaan. Iltapäivälehdet ja muu media nostivat kohun siitä, että suomalaista, isänmaallista ikonia, esittää tummaihoinen näyttelijä. Myös Ylen Suora Linja -ohjelman nettisivuilla keskusteltiin vilkkaasti siitä, miksi Mannerheimin hahmo herättää yhä niin kuumia tunteita.

Nimimerkki jotain rajaa kirjoittaa:

- On hölmöä kysyä, miksi Mannerheim herättää kiihkeitä tunteita. Ehkä pitäisi kysyä miksi "taiteilijat" haluavat ehdottomasti loukata Mannerheimin muistoa?

Myös vastakkaisia mielipiteitä löytyy:

- On aika tuulettaa, avata ummehtuneet luukut ja komerot, kyseenalaistaa kaikki, minkä tuloksena on vain 2 miljoonaa syrjäytettyä leipäjonoissa. Sellainen Suomi ei ole säilyttämisen väärti, tarvitaan hyvinvointia jokaiselle suomalaiselle, se ei kivipäitä kaapinpäällä pitämällä synny, sanaili nimimerkki uusi aika uudet kujeet.

Nimimerkillä Pohdiskelija oli oma ehdotuksensa:

- Ei nyt sinänsä kuohuta, mutta huvittaa. Karrikoidusti vähän sama kun Nelson Mandelasta tehtäisiin elokuva, pääosaa esittäisi Ilkka Koivula ja elokuva sijoittuisi Norjaan. Tehdään elokuva appelsiineistä mutta kuvataan omenoita.

Mannerheim-elokuvan dilemma

Viimeksi suomalaisten Mannerheim-kuvaa koeteltiin laajemmin vuonna 2008, kun Katariina Lillqvistin nukkeanimaatio Uralin Perhonen kuvasi ylipäällikön näköisen miehen seksisuhteessa nuoren pojan kanssa.

Yhtäläistä näille molemmille Mannerheim-kohuille oli se, että keskustelu jylläsi jo täyttä vauhtia ennen kuin kukaan oli nähnyt elokuvaa.

Jo yli kymmenen vuotta tekeillä ollut Solar Filmsin elokuva Mannerheimista on luku sinänsä suomalaisessa elokuvahistoriassa. Elokuvalle ei ole yrityksistä huolimatta löytynyt kansainvälistä rahoitusta, ohjaajaksi pestattu Renny Harlin vetäytyi hankkeesta ja julkisuudessa on uumoiltu jo tuotantoyhtiön konkurssiakin.

Suuri epookkielokuva marsalkka Mannerheimista antaa siis yhä odottaa itseään.