1. yle.fi
  2. Uutiset

Munuaissiirtoihin mallia naapurimaista

Suomessa ollaan liiankin pidättyväisiä munuaissiiroissa, linjaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan munuaisosaston ylilääkäri Stefan Anderson. Suomessa tehdään munuaissiirtoja pääosin vain kuolleita luovuttajilta - vuosittain 200:sta munuaissiirrosta vain noin 20 saadaan elävältä sukulaiselta. Ruotsi ja Norja ovat asiassa selvästi Suomea liberaalimpia.

Kotimaan uutiset
Kaksi sairaanhoitajaa ja potilas.
Yle

Anderson peräänkuuluttaisikin rohkeampaa linjaa.

- Luovutuselimistä on kova pula, joten kummallista, ettei tällaista käytäntöä voida muuttaa, ylilääkäri kommentoi.

Keski-Pohjanmaalta munuaissiirtoon pääsee vuosittain viitisen potilasta. Viime vuonna tehtiin jopa muutama omaissiirtokin, jossa potilas saa munuaisen lähiomaiselta. Tämä on Suomessa vielä melko harvinaista, harmittelee ylilääkäri Anderson.

- Suomessa vallitsee sellainen käytäntö, että munuaissiirtoja tehdään pääosin kuolleilta luovuttajilta. Meillä ei tehdä niin kuin Ruotsissa tai Norjassa, että munuainen siirrettäisiin jopa vieraalta, elävältä luovuttajalta. Siellähän on oltu perinteisesti liberaalimpia kuin Suomessa, toteaa Anderson.

Keski-Pohjanmaalla dialyysiä tarvitsevien munuaispotilaiden määrä on vakiintunut noin 30:een. Määrä vastaa maan keskitasoa.

Keskussairaalan lähes uusi munuaisosasto selviää nykyisestä potilasmäärästä, mutta kasvu pakottaisi jo palkkaamaan lisää henkilökuntaa.

Vain kaksi vuotta sitten rakennetuissa tiloissa on kaksitoista paikkaa. Konedialyysissä käy 30 potilasta. He saavat hoitoa yleensä kolmesti viikossa noin neljän tunnin ajan. Kotidialyysiä saa viisi potilasta. Koneella tehtävä dialyysi korvaa munuaisten toiminnan eli puhdistaa verta kuona-aineista.

Suomi jälkijunassa?

Norjaan ja Ruotsiin verrattuna kulttuuriero on suuri. Siellä lähes puolet siirroista tehdään eläviltä luovuttajilta eli omaisten lisäksi vaikkapa naapurilta, jonka kudostyyppi on potilaan kanssa sama.

Kaikki Suomen munuaissiirrot järjestetään Helsingissä. Siirtoja tehdään vajaat 200 vuodessa ja omaissiirtoja vain muutama kymmenen. Yleensä siirrot ovat kuolleelta luovuttajalta.

Kaikille munuaispotilaille ei voi tehdä siirtoleikkausta esimerkiksi heikon kunnon vuoksi.

Munuaisten vajaatoiminnasta kärsivät muun maussa diabetespotilaat sekä verenpainetautia ja munuaistulehduksia sairastaneet. Dialyysin ainoa vaihtoehto on munuaisensiirto.

Lue seuraavaksi