1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Arvosaksofoni kelpasi tamperelaisvarkaalle

Hääkeikalla hotelli Tammerissa ollut muusikko koki ikävän yllätyksen palatessaan takahuoneeseen: Harvinainen, 1950-luvulla valmistettu arvosaksofoni oli kadonnut. Varas saatiin myöhemmin kiinni, mutta soitin on edelleen kateissa.

musiikki

Tamperelaisesta hotelli Tammerista varastettiin lauantaina 11.8. iltakymmenen aikaan harvinainen ja uniikki Selmer Mark 6 -tenorisaksofoni koteloineen. Soitin on vuodelta 1959.

Voro oli vieraillut takahuoneessa, jonne hääkeikalla ollut muusikko oli jättänyt soittimensa.

Poliisi sai varkaudesta epäillyn mieshenkilön myöhemmin kiinni. Arvokas saksofoni on kuitenkin edelleen kateissa. Varkaaksi epäilty mies on poliisin kuulustelussa väittänyt hylänneensä soittimen koteloineen Koskipuistoon, hotelli Tammerin lähettyville.

Saksofonista kaivataan nyt vihjeitä sähköpostilla osoitteeseen rikosvihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai virka-aikana poliisin puhelinnumeroon 07187 45800.

Lue seuraavaksi