1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tryffeleitä odotellaan vesi kielellä Varsinais-Suomessa

Seitsemän tryffeliviljelmää on perustettu parin vuoden aikana vaivihkaa Varsinais-Suomeen. Ensimmäisiä satoja odotellaan aikaisintaan viiden vuoden kuluttua. Tryffelit saattavat maksaa tuhansia euroja kilolta.

Kuva: Jussi Kallioinen / Yle

Paraisilla asuva maatalousyrittäjä Anders af Heurlin on aina innostunut uusista asioista. Muutama vuosikymmen sitten hän toi ensimmäisenä Suomeen uusia lihakarjarotuja. Nyt hän on innostunut tryffelisienten kasvattamisesta.

- Tryffelinkasvatus lähti siitä, että jotain vaihtoehtoista tuotantoa piti harkita tässä tilan viljelyn ohella ja tämä oli aika houkutteleva uusi ala, sanoo Anders af Heurlin.

Tryffeli vaatii kalkkipitoisen maaperän

Heurlinin tryffeli-innostus lähti liikkeelle kun yrittäjä Lars Ingman otti yhteyttä. Ingman oli kerännyt Varsinais-Suomen luonnosta tammien ja pähkinäpuiden siemeniä. Mies lähetti ne Englantiiin, jossa hänen yhteistyökumppaninsa ymppäsi taimien juuristoon Burgundi-tryffelien itiöitä.

- Minä toin taimet sitten Suomeen vuoden ikäisinä, ja nyt on jo 9000 istutettu eri puolille Suomea, pääosin Varsinais-Suomeen, kertoo tryffeliyrittäjä Lars Ingman.

Tryffelit ovat maailman kalleimpia ruoka-aineita. Kuva: Jussi Kallioinen / Yle

Lars Ingmanin mukaan Varsinais-Suomen kalkkipitoinen maasto sopii hyvin tryffelien kasvatukseen. Maaperä on samantapaista kuin Ruotsin Gotlannissa, jossa tryffeleiden kasvatuksella on jo pitkät perinteet. Tryffeleitä kasvatetaan myös ainakin Espanjanssa, Ranskassa ja Englannissa. Suurimmat viljelmät ovat  kuuden sadan hehtaarin kokoisia.

- Tryffelit vaatii huokoisen, hyvin vettä läpäisevän ja emäksisen maan. Happamuuden (pH:n) pitäisi olla siinä seitsemän ja puoli, luettelee Lars Ingman.

Maailman kalleimpia raaka-aineita

Anders af Heurlin istutti toistatuhatta tammen ja pähkinäpuun tainta vuosi sitten keväällä. Tryffelitarhan pinta-ala on 1,3 hehtaaria. Heurlinin mukaan investointi on suurin mitä hän on koskaan tehnyt näin pienelle pläntille.

Markkinat löytyvät huippuravintoloista sekä Suomesta että ulkomailta.

Anders af Heurlin

Odotukset ovat kovat, sillä tryffelit ovat maailman kalleimpia raaka-aineita. Kilo tryffeleitä maksaa tryffelilajikkeesta, vuodenajasta ja kysynnästä riippuen viidestä sadasta eurosta ylöspäin. Parhaimmillaan hinnat liikkuvat tuhansissa euroissa.

- Luulisin, että markkinat löytyvät huippuravintoloista sekä Suomesta että ulkomailta. Kysyntää varmasti löytyy, sanoo Anders af Heurlin.