Millaisia kokemuksia sinulla on seksuaalivalistuksesta?

Irtosuhteet eivät kiinnosta nuoria. Kansallisen Nuorisotutkimuksen mukaan vain 14 prosenttia kertoo olevansa kiinnostunut irtosuhteista. Valtaosa eli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi sen sijaan olevansa kiinnostunut perhe-elämästä ja vakituisesta, onnellisesta parisuhteesta. Miksi nuorten sukupuolitaudit ovat silti niin yleisiä? Milloin lasten ja nuorten seksuaaliterveysopetus pitäisi aloittaa? Millaista seksuaalikasvatuksen pitäisi olla?

Osallistu
Henkilö avaamassa kondomipakettia.
Yle

Tutkimuksen tekijät luonnehtivat Suomen 15 – 30 –vuotiaita nuoria arvoiltaan melko konservatiivisiksi, maanläheisiksi ja perhekeskeisiksi.

Kuitenkin klamydia on Suomen yleisin sukupuolitauti, jota on todettu suomalaisilla naisilla lähes kaksi kertaa useammin kuin suomalaisilla miehillä. Tartuntapapauksia on Suomessa vuosittain 12 000-14 000.

Tauti on yleinen 15-24 -vuotiailla naisilla ja 20-29 -vuotiailla miehillä ja se tarttuu sukupuolielinten kosketuksessa. Miehillä klamydia on kivulias ja naisilla se johtaa pahimmassa tapauksessa lapsettomuuteen. Kondomi ehkäisee klamydiaa.

Kenellä on vastuu seksuaalikasvatuksesta?

THL, Sukupuolitaudit Suomessa 2011 (siirryt toiseen palveluun)

THL, tartuntatautirekisterin tilastotietokanta (siirryt toiseen palveluun)

Väestöliitto, seksuaaliopetus (siirryt toiseen palveluun)