Tuhannet vesilinnut päätyvät metsämiesten pöytiin

Vesilinnuilla alkavat tiukat paikat maanantaina puoliltapäivin kun sorsastuskausi pyörähtää käyntiin. Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin alueella jahtiin arvioidaan lähtevän jopa 4 000 metsästäjää.

vesilinnut
Pohjois-Hämeen vs. riistanhoitopäällikkö Marko Mikkola
Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin vs. riistanhoitopäällikkö Marko Mikkola arvioi pohjois-hämäläismetsästäjien saaliiksi päätyvän viisinumeroisen määrän sinisorsia. Kuvan sorsa ei liity tapaukseen.Jouko Uschanoff / Yle

Vesilintujen metsästys alkaa maanantaina perinteisesti puoliltapäivin.

Pohjois-Hämeen riistakeskuksessa uskotaan, että saaliista tulee hyvä, sillä vesilintujen pesintä onnistui viime vuonna erinomaisesti.

Vs. riistapäällikkö Marko Mikkola arvioi, että Pohjois-Hämeessä vesilintujahtiin osallistuu noin 4 000 metsästäjää. Herkuttelijoiden lautasille joutuu 10 000 - 15 000 sinisorsaa ja 2 000 - 3 000 tavia.

Mikkola muistuttaa metsästäjiä vasta meneillään olevasta puimakaudesta.

- Korostan, että jos metsästetään puimattoman pellon äärellä, niin ilman maanomistajan lupaa ei voi mennä tallomaan sellaista peltoa, jossa on sato vielä korjaamatta.