Bloodred Hourglassin musiikissa eivät kääpiöt miekkaile

Mikkelissä tehdään kansainvälisille markkinoille suunnattua metallimusiikkia. Seitsemän vuotta levytyssopimusta etsinyt yhtye Bloodred Hourglass solmi levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa viime keväänä. Uudella levyllä kuullaan hevimusiikille tyypillistä turpaanvetoa, mutta myös - uskokaa tai älkää - melodioita.

Jarkko Tiilikainen (kitara), Jose Moilanen (basso), Jarkko Koukonen (vokaalit), Antti Nenonen (kitara), Jarkko Hyvönen (rummut) Kuva: BHRG

Aina perustamisestaan saakka, vuodesta 2005, mikkeliläinen yhtye Bloodred Hourglass on etsinyt kotia eri levy-yhtiöistä. Demoja on julkaistu muutama ja levy-yhtiöiden ovia on kolkuteltu. Välillä toiminta on jatkunut hakkaamalla päätäkin seinään.

- Välillä sitä mietti, että mihinkä se kaikki aika häviää ja maksaako touhu edes takaisin, Jarkko Hyvönen, yhtyeen rumpali huokaisee.

Nyt valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Vuoden alussa päättynyt levynteko kulminoitui siihen, kun suomalainen metallimusiikkiin erikoistunut levy-yhtiö Spinefarm Records päätti julkaista Lifebound nimellä kulkevan debyytin.

Kun Suomi ja Eurooppa on aikanaan valloitettu, tarkoitus olisi kosiskella myös Yhdysvaltojen ja Aasian markkinoita.

- Joka äijä tiesi, että kyllähän me diili tällä otetaan. Sehän oli lähtökohta koko touhulle, että loppuu omakustanneleikki, Jarkko Koukonen, yhtyeen vokalisti uhoaa.

Levyllä aggressiivinen perusvire

Mikkeliläiselle yhtyeelle metallimusiikin tielle lähtö on lähes itsestäänselvä asia. Lajityypillisiä nimilappuja yhtyeen rumpali Jarkko Hyvönen haluaisi kiinnittää uuden levyn kylkeen useampia, mutta parhaat kielikuvat tulee pysyttäessä konkretiassa.

- Se on helkkarin jyrkkää punnerrusta ja sieltä puuttuu se kalsareihin tuleminen kokonaan. Eikä meidän levyllä kääpiöt miekkaile tai hevoset laukkaile, Jarkko Koukonen näpäyttää.

Hyvönen kertoo, että tähän mennessä saatu palaute on ollut kiittelevää. Ulkomaiset nettimediat ovat kehuneet uutta tulokasta ja erityisesti Lifeboundin hiottua albumikokonaisuutta.

- Digi- ja sinkkuaikana levykokonaisuuksista on tingitty aivan liikaa. Me yritetään omalla panoksellamme vaikuttaa tähän. Meidän levy on ennenkaikkea kokonaisuus.

Vaikka Koukonen ja Hyvönen kehuvatkin levyä, he myös myöntävät, että levyn kanssa on tullut jo vietettyä tovi. Se puuroaa jo korvista. Uutta musiikkia on tehty samaan aikaan, kun Lifeboundia on tarjottu levy-yhtiöille.

- Lifebound kiteyttää meidän osaamisen parhaiten juuri sillä hetkellä, kun sitä tehtiin. Nauhoituksista on kulunut jo vuosi, ja meillä on melkein levyllisen verran uutta materiaalia tekeillä. Mielenkiinnolla odotetaan, että päästään purkittamaan niitä, rumpali paljastaa.

Määrätietoisuudella painettu eteenpäin

Yhtyeen uskoa omaan juttuunsa voi vain ihailla. Koukonen ja Hyvönen kertovat kuinka harjoituksiin on tultu aina, vaikka pinna olisi ollut kireällä. Silloinkin, kun vielä minkäänlaista palkintoa uurastamisesta ei ollut vielä luvassa.

Musisoinnin lisäksi yhtye on joutunut vuosien aikana satsaamaan kaiken liikenevän aikansa musiikkinsa levittämiseen, nettisivuihin ja fanituotteiden suunnitteluun.

- Jos massia olisi haluttu lähteä keräämään, niin olisi varmaan ruvettu jo tekemään jotain muuta musiikkia, Hyvönen toteaa.

Mitään tähtielämää metallimusiikilla ei päästä jatkossakaan viettämään. Vaikka levytyssopimus on plakkarissa, kova työ on vasta edessä.

- Onhan näitä juttuja saanut kuulla tähtielämästä. Kun porukka luki meidän levytyssopimuksesta, niin eräs duuniaamu ihmeteltiin, että miksi edelleen tulen töihin ja kyseltiin, että onko Hummerit jo tilattu, Jarkko Koukonen naurahtaa.

Työn määrästä kertoo, että oma bändi pyörii silloinkin mielessä, kun hommia ei varsinaisesti tehdä. Bänditoiminta on melkein elämäntapa. Se kulkee harteilla silloinkin, kun tehdään muita juttuja.

- Muutaman kerran on tullut jäätyä kiinni, kun olen Peltorit päässä tehnyt näitä maagisia laulusovituksia yksin jossain pimeässä nurkassa maalaushommien ohessa. Silloin raksamiehet ovat katsoneet, että onkohan kaikki täysin kunnossa, Koukonen paljastaa.

Kotipaikkaylpeyttä ei mainosteta

Kotikaupunki ei bändin mielestä heijastu levyllä mitenkään erityisellä tavalla. Sanoituksissa paistaa angsti yleistasolla, melodioissa lajityypille kuuluvat rouhivat kitarariffit ja ulvovat soolot, sekä repivät rumpuvyöryt.

Tiettyä kotipaikkaylpeyttä on kuitenkin havaittavissa, vaikka bändiläiset eivät sitä myöntäisikään. Lifeboundin sisäkannesta löytyy Mikkelin vaakuna, himmeästi taustaa vasten.

Sen sijaan kotikaupungin musiikkikulttuurista bändi puhuu mielellään. Vaikka Mikkelissä löytyy innokkaita musiikintekijöitä, sekä Hyvönen että Koukonen ovat sitä mieltä, että parantamisen varaa olisi erityisesti uusien kykyjen tukemisessa.

- Me ollaan aika onnellisessa asemassa. Silloin kun pistettiin bändi pystyyn, treenikämppä löytyi nopeasti. Siinä mielessä voidaan olla aika kiitollisia. Mutta tiedän sen kolikon kääntöpuolen, että täältäkin löytyy tekijöitä, joille mahdollisuuksia ei ole tarjoutunut kehittää juttuaan eteenpäin, Hyvönen kertoo.

Mikkelin musiikkikulttuurissa olisi kehitettävää

Mikkelin kannalta yksi iso miinuspuoli on, että keikkakulttuuri ei ole vakiintunut kaupunkiin. Vaakuna ja Naisvuoritalo saavat yhtyeeltä esiintymispaikkoina kiitosta, mutta tapahtumia kaupungissa on liian vähän.

Meiltä puuttuu Lutakko tai muu iso keikkapaikka. Tämänlaisten paikkojen myötä Mikkelin musiikkikulttuurikin voisi lähteä nousuun, Koukonen avaa.

Lutakko on yksi Suomen tunnetuimmista rokkiklubeista, joka sijaitsee Jyväskylässä. Mikkelistä vastaavaa ei löydy. Koukosella on jo visio siitä, mihin tällaisen voisi luoda.

- Jos vedettäisiin Mikkelin siilosta välikatot kokonaan hemmettiin ja maalattaisiin matta-mustalla kaikki seinät, niin siitä voisi tulla aika hienokin paikka. Minä voin maalata, jos hinnasta vain sovitaan, Koukonen visioi.

Koukonen ja Hyvönen kertovat, että yleisöä kyllä riittää heidän keikoillaan. Tavallaan sen uskookin. Pelkästään Mikkelissä liikkuessaan saattaa tuon tuosta nähdä yhtyeen paitoja ihmisten päällä. Mutta nettiä selaamalla yhtyeen varsinainen noste ei vielä käy ilmi.

Kukaan ei vielä ihan tarkalleen ottaen osaa sanoa, minkälaiseen nousukiitoon ollaan ponnistamassa.

Ehkä on vain tyyntä myrskyn edellä.