Kokkola Rock kuopattiin

Toinen perättäinen tappiollinen festivaali kypsytti lopettamispäätöksen. Promoottori Kalle Keskisen mukaan kaupunki, yritykset ja yleisö eivät osoittaneet riittävää tukea Kokkola Rockille.

Kuva: Iina Kluukeri / Yle

Kokkola Rock järjestettiin kuusi kertaa. Kaksi viimeistä kertaa rokattiin Hollihaan puistossa, sade vesitti osaltaan tapahtuman tuloksen. Tänä vuonna kävijöitä oli noin 5 000. Festivaaleilla esiintyivät muun muassa Pandora, Basic Element, Matti Nykänen ja Petri Nygård.

- Tappio on muutamia kymppitonneja, emme enää ole järjestämässä tapahtumaa. Edellinen vuosi meni tappiolle ja nyt toinen vuosi putkeen. Emme voi kolmatta vuotta omistamme maksaa sitä millään, kommentoi Keskinen Kokkola Rockin loppua.

Keskisen mukaan ihmiset eivät liiku Kokkolan alueella kesätapahtumissa eikä kaupungissa ole tilausta tapahtumalle.

- Emme ole myöskään tyytyväisiä siihen, että miten liike-elämä sekä yritykset ovat olleet tässä tapahtumassa mukana. Nähtävästi myös Kokkolan kaupungin päättäjät eivät ymmärrä, mitä merkitystä valtakunnallisella tapahtumalla on alueelle.

Keskinen sanoo myyvänsä mielellään Kokkola Rock Festival -nimen, jos joku haluaa jatkaa tapahtumaa