1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

VR vähentää väkeä lipunmyynnistä - verkkokauppa vie työpaikat

Yli puolet junalipuista ostetaan verkkokaupasta tai lippuautomaateista. Asiakaspalvelun yt-neuvottelut alkavat viikon päästä.

A Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

VR aloittaa ensi maanantaina yt-neuvottelut tarkoituksenaan vähentää lähes sata työntekijää asemien lipunmyynnistä ja asiakaspalvelusta.

Yt-neuvottelujen piirissä on 316 ihmistä; heistä lähes joka kolmas on vaarassa menettää työpaikkansa.

Jo yli puolet junalipuista ostetaan verkkokaupasta ja automaateista. Niinpä lipputoimistoissa käy yhä vähemmän asiakkaita.

Lipunmyyntejä tai asemia ei suljeta, mutta aukioloaikoja voidaan muuttaa.

Matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola sanoo, ettei VR tällä tietoa ole investoimassa uusiin lippuautomaatteihin. Sen sijaan verkkokauppa kasvaa voimakkaasti. 

VR Group neuvottelee myös palkkahallintonsa siirtämisestä Silta Oy:lle. Jos sopimukseen päästään, VR:stä siirtyy viitisenkymmentä työntekijää Siltaan vanhoina työntekijöinä, VR kertoo.