Sama flunssa ei kolota kahdesti

Syysflunssat aloittavat pian kierroksensa koululuokissa ja työpaikoilla. Epäonnisimmat nappaavat flunssan toisensa perään. Laiha lohtu on se, ettei samaa flunssaa voi saada uudestaan.

influenssa
Henkilö niistää nenäänsä.
Arja Lento / Yle

Flunssat ovat nuhakuumeita, joilta on lähes mahdoton välttyä kokonaan. Aikuinen ihminen sairastaa vuosittain yhdestä viiteen ylähengitystieinfektiota, lapset viidestä kymmeneen.

- Nämä määrät ovat vielä ihan normaaleja. On kuitenkin hyvin yksilöllistä kuinka helposti flunssaviruksiin sairastuu. Osa meistä vain on herkempiä ja kyse on geneettisten puolustusmekanismien eroista, toteaa Satakunnan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

"Omaa" flunssaa ei voi saada takaisin

Kun flunssavirukset lähtevät kiertämään esimerkiksi työpaikalla, voi huonolla tuurilla saada useamman eri flunssan peräjälkeen. Samaa flunssaa kun ei voi sairastaa kuin yhden kerran samalla flunssakaudella.

- Vaikka oireet olisivat samanlaiset, on kyse jo uudesta flunssasta. "Omaa" flunssaa ei voi saada uudestaan, sillä kroppa on jo kehittänyt vasta-aineiden avustuksella sille immuniteetin.

Mutta ikuinen tuo immuniteetti ei kuitenkaan aina ole.

- Immuniteetin kesto vaihtelee infektion aiheuttavasta viruksesta riippuen. Lisäksi nuo virukset muuntautuvat koko ajan, infektiolääkäri Raija Uusitalo-Seppälä kertoo.

Tehokkain ase flunssaviruksen leviämisen estämisessä on se vanha tuttu.

- Käsienpesu, jota ei voi korostaa liikaa. Etenkin talvikaudella on aina ilmassa erityisesti hengitystieinfektioita aiheuttavia viruksia. Mutta täysin emme voi tartunnoilta suojautua ikinä. Flunssat ovat nykyihmisen arkipäivää.