1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kansallispuisto on lähialueen veneilijöiden virkistäytymispaikka

Perämeren kansallispuiston kävijöille tehtyyn kyselytutkimukseen haastateltiin lähes 200 ihmistä. Moni vastaaja toivoi puistoon uutta vierasvenesatamaa ja säännöllistä vesiliikennettä.

Kuva: Yle / Riikka Rautiainen

Perämeren kansallispuisto on lähialueen veneilijöiden käyntikohde. Metsähallituksen mukaan kansallispuisto on tärkeä virkistäytymispaikka Kemi-Tornio -alueen ihmisille, mutta siellä käy myös yksittäisiä veneilijöitä muualta maasta.

- Tänä kesänä kaukaisimmat veneilijät rantautuivat puistoon peräti Australiasta saakka, kertoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Anna Meriruoho.

Kyselytutkimus kävijöille

Metsähallitus haastatteli kesällä lähes parisataa merellisen kansallispuiston kävijää ja kysyi heidän näkemyksiään puistosta ja sen kehittämisestä. Kyselytutkimus tehtiin nyt ensimmäisen kerran.

Palautteen mukaan kävijät toivovat kansallispuistoon useampaa kuin yhtä vierasvenesatamaa, mutta myös aikataulutettua vesiliikennettä paikallisten matkailuyrittäjien järjestämänä.

- Kansallispuistoon halutaan myös nykyistä parempia nuotiopaikkoja. Niiden yhteyteen toivotaan esimerkiksi keittokatosta tai muuta tuulensuojaa. Yllättäviä vastauksia tai palautetta emme saaneet, mutta sitäkin tärkempiä vastauksia, luonnehtii Meriruoho.

Lisää vierailijoita saarille

Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa puistovieraista on keski-ikäisiä veneilijöitä, mutta joukossa on myös lapsiperheitä. Meriruohon mukaan he käyttävät puistovierailuunsa lähes 40 euroa henkilöä kohden. Suurin osa summasta menee joko ruokakauppaan tai polttoainekustannuksiin.

Kyselytutkimuksen tuloksia aiotaan hyödyntää suomalais-ruotsalaisessa yhteistyöhankkeessa Boundless Bohtnian Bayssa, jossa parannetaan Perämeren saarien tunnettavuutta ja saavutettavuutta Torniosta Kokkolaan ulottuvalla alueella.

- Meidän tarkoituksena on palvella nykyisiä kävijöitä mahdollisimman hyvin, mutta saada puistoon myös uusia vierailijoita ja tuoda sitä kautta uusia asiakkaita paikallisille matkailuyrittäjille, sanoo Meriruoho.

Perämeren kansallispuistossa käy vuosittain noin 10 000 vierailijaa.

Metsähallitus ja Pidä Lappi Siistinä ry järjestivät alkukesästä kansallispuistossa kansainvälisen talkooleirin. Sen aikana muun muassa kunnostettiin pitkospuita ja kohennettiin tulentekopaikkoja.