Vuorokauden melonta uuvutti miehet

Olli Vainio ja Ilkka Vaara meloivat 24 tunnissa Ounasjokea Leviltä Rovaniemelle. Alamäkiultran pituudeksi tuli 191 kilometriä. Rakkojen parannuttua mieli tekee taas vesille.

luonto
Kajakin pakkaaminen alkamassa
Vuorokauden "retkellä" mukana olivat telttaa lukuun ottamatta tavanomaiset retkeilyvarusteet. Vettä kului toistakymmentä litraa miestä kohti.Olli Vainio
Lähdössä Levillä
Olli Vainio ja Ilkka Vaara vielä hyvissä voimissa Hossassa. Kuva: Olli Vainio
Kajakin pakkaaminen alkamassa
Vuorokauden "retkellä" mukana olivat telttaa lukuun ottamatta tavanomaiset retkeilyvarusteet. Vettä kului toistakymmentä litraa miestä kohti.Olli Vainio

Osa ihmisenä olemista on jatkuva suorituskyvyn rajojen etsiminen ja venyttäminen. Suomalaisetkin valvovat yömyöhään, kun Usain Bolt hakee maailmanennätystä satasen olympiafinaalissa ja kaikkialla maailmassa seurataan, kuinka 62-vuotias nainen ui Kuubasta Floridaan haiden ja meduusoiden keskellä.

Monet etsivät rajojaan myös henkilökohtaisella tasolla. Rovaniemeläiset Olli Vainio ja Ilkka Vaara testasivat itseään elokuun puolivälissä melomalla vuorokaudessa Leviltä Rovaniemelle.

- Kyllähän se sellaista omien rajojen hakua, itsetuntemuksen kehittämistä on, sanoo Vaara.

- Minulle melonta on niin rakas laji, että jos jossain itseä pitää testata niin juuri tämän parissa, Vainio säestää.

Ohjailua äänen perusteella

Vainio ja Vaara starttasivat koitokseen Levin Hossasta perjantai-iltana klo 18.40. Tarkoitus oli meloa Riikonkosken alapuolelle päivännäöllä ja taittaa yön pimeät tunnit kosken jälkeistä pitkää suvantoa.

- Yöllä oli sumua ja todella pimeää. Suunnistajankaan otsalampulla ei nähnyt käytännössä mitään ja kajakin ohjailu tapahtui parhaiten heikossa luonnonvalossa ja joen äänten perusteella, muistelee Ilkka Vaara.

- Olimme Alakylässä jo vähän liian aikaisin eli puoli kolmelta, jolloin oli vielä aivan pimeää. Tauon jälkeen meloimme Somerkönkään lähinnä äänen perusteella, se oli jo vähän liian jännää menoa. Kun valo lisääntyi, mieliala nousi ja melontakin alkoi helpottaa.

Loppumatka sujui hyvin. Loppuunväsyneet miehet saapuivat Rovaniemen Ounaspaviljongille suunnitelmien mukaan lauantai-iltana klo 18:30. Aikaa kului siis 23 h 50 min ja matkaa taittui 191,4 kilometriä. Fyysiset vammatkin rajoittuivat hiertyneisiin kainaloihin ja puhkikuluneisiin käsiin.

Ultramelontaa

Rovaniemen miesten suoritus oli paitsi henkilökohtaista rajojen etsintää myös osa suomalaisen ultramelonnan kolmiottelua. Helsinkiläisen Pekka Kortelaisen mobilisoima kisa koostuu 24 tunnin melonnasta, 100 kilometrin aikamelonnasta ja 25 kilometrin "pikamatkasta". Vainio ja Vaara meloivat muut osuudet jo alkukesästä.

- Meloimme satasen keväällä Ounasjoen huipputulvan aikaan. Olosuhteita ei kisassa ole rajattu joten päätimme ottaa hyödyn joesta irti, Vaara kertoo.

- Muut ultraajat ovat vähän kritisoineet sitä, että melomme näitä alamäkeen, nauraa Olli Vainio.

- Eihän se tietenkään ole ihan tasapuolista, mutta joella on sitten omat haasteensa. Esimerkiksi nyt 24 tunnin melonnassa veden vähyys ja koskien kivisyys oli iso ongelma. Kisan tarkoitus ei muutenkaan ole suoraan verrata eri olosuhteissa melottuja matkoja.

Ultraajien melonta ei toki ole pelkkää suorittamista. Molemmat toimivat Rovaniemen Melojissa harrasteohjaanina ja retkeilevät leppoisammassa tahdissa itse. Sekä syyskaudelle että tulevalle kesälle väkisinmelonnan ammattilaiset ovat suunnitelleet jo uusia koitoksia.

- Ensi kesänä tarkoitus olisi meloa Suomen rannikko etelästä pohjoiseen, se on ollut jo pitempään haaveena, Vaara sanoo.