1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Talousvaikeuksissa oleva Kodak myy valokuvayksiköitään

Valokuva-alan pioneeri joutuu karsimaan toimintojaan. Se myy esimerkiksi personoituja kuvapalveluja tarjoavan yksikkönsä.

talous

Valokuvayritys Kodak myy kaksi kuvayksikköään. Konkurssisuojaa tammikuussa hakenut yhtiö pyrkii keskittymään jatkossa printtaus- ja yrityspalveluihin.

Eastman Kodak aikoo myydä sekä skannauspalveluja tarjoavan että personoituihin kuviin keskittyvän yksikkönsä. Jälkimmäinen pitää sisällään esimerkiksi valokuvauspaperit, yli 100 000 kuvakioskia ja matkamuistokuvapalveluja esimerkiksi huvipuistossa vieraileville.

Yhtiön toimitusjohtaja Antonio Perez ei halunnut arvioida myytävien yksiköiden arvoa, talouslehti Financial Times kertoo. Hän kuitenkin painotti niillä olevan hyvät pitkän aikavälin näkymät.

Kodakin mukaan yksiköiden myynti auttaa osaltaan sitä säästymään konkurssilta. Muihin toimiin kuuluvat muun muassa kustannusleikkaukset ja patenttiportfolion myyminen.

Noin 130-vuotiasta yhtiötä pidetään valokuva-alan pioneerina. Eastman Kodak keksi myös digitaalisen kameran vuonna 1975. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Yhdysvaltojen Rochesterissa.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi