Nuoret miehet ovat vuokramarkkinoiden paariaa

Yksityiset vuokranantajat asettavat yhä tiukempia ehtoja vuokrasopimuksen syntymiselle. Alkusyksyn asuntopulan aikana on vuokranantajan markkinat, joten vuokrasopimuksiin voidaan sisällyttää kohtuuttomiltakin kuulostavia ehtoja.

Kotimaa
Kerrostalon ikkunoita.
YLE / Heini Holopainen

Erityisesti nuorilla yksin asuvilla miehillä on tällä hetkellä vaikeuksia saada vuokra-asuntoja, kertoo vuokralaisten etuja ajavan Vuokralaiset VKL ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

- Heidät luokitellaan helposti biletyypeiksi.

Sopimusvapaus on Suomessa on varsin laaja. Kun ei ole vaihtoehtoa, vuokralainen suostuu mitä erikoisimpiin ehtoihin asunnon saadakseen.

- Osa vuokranantajista toivoo, että vuokralaiset toimittaisivat esimerkiksi edellisiltä vuokranantajilta lausuntoja siitä, ovatko maksut olleet säännöllisiä ja onko huoneistoa pidetty hyvin.

Pahimmillaan sopimusehtona on ollut, että alle kouluikäiset lapset eivät saisi olla missään huoneessa ilman valvontaa.

Anne Viita

Sopimusehtoja on tullut lisää.

- Entistä useammin rajoitetaan tupakointia. Lemmikit on kielletty. Pahimmillaan sopimusehtona on ollut vuokranantajan vaatimus siitä, että alle kouluikäiset lapset eivät saisi olla missään huoneessa ilman valvontaa.

- Jos asuntoja ja valinnanvaraa olisi riittävästi, eihän näihin kaikkiin ehtoihin suostuttaisi.

Anne Viidan mielestä vuokranantajien tiukentuneen kannan takana on ainakin osittain media.

- Lööpistä löytyy "vuokralainen rikkoi asunnon" tai että "vuokralaisen koira rikkoi asunnon". Tuodaan vain nämä ääriongelmatapaukset julkisuuteen.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus