1. yle.fi
  2. Uutiset

DN: Poliisin verorahatuhlaus kuohuttaa Ruotsissa

Säkerhetspolisin James Bond -vaikutteisissa juhlissa esiintyi muun muassa tv- ja elokuvakasvoja, artisteja ja stand up -koomikko. Dagens Nyheterin mukaan monet Säpon työntekijät protestoivat ja jättivät juhlat väliin.

Ulkomaat

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on tuhlannut verovaroja yltäkylläisiin henkilökuntajuhliin, kirjoittaa Dagens Nyheter -sanomalehti (DN).

Säpo järjesti 1 000 työntekijälleen James Bond -vaikutteiset, 5,3 miljoonan kruunun eli noin 640 000 euron juhlat Tukholmassa kesäkuussa 2011.

Juhliin oli tilattu esiintymään muun muassa tv- ja elokuvakasvoja, artisteja sekä stand up -koomikko. Lisäksi tilaisuuteen oli tuotu pelipöytiä, joissa Bond-tunnelmaan pääsi virittäytymään pelaamalla blackjackia kasinotyöntekijöiden opastamina.

DN:n mukaan monet Säpön työntekijät jättivät juhlat väliin protestina poliisin säästötoimille ja tyytymättömyydenilmauksena Säpon johtoa kohtaan.

- Tunnelma ei ollut katossa sen jälkeen, kun Anders Danielsson (Säpon silloinen pääjohtaja) organisoi koko toiminnan pilalle. Ja nyt Säpo säästää rahaa, häpeän, DN:n lähde sanoo.

Järjestelyissä rikottiin lakia

Rahankäytön lisäksi DN kiinnittää huomiota juhlien järjestelyihin, joissa lehden mukaan rikottiin lakia.

Juhlajärjestelyitä ei kilpailutettu, kuten laki vaatii, vaan ne annettiin suoraan kokouksia järjestävän yhtiön hoidettaviksi. DN:n mukaan Säpo saattaakin nyt joutua kilpailuviranomaisten syyniin.

Juhlakulut merkittiin kirjanpitoon virkistyskuluina. Ruotsin lain mukaan ne ovat verovähennyskelpoisia, mutta vain 33 euroon saakka henkilöä kohti. Säpo olisi ollut oikeutettu vain reilun 8 000 euron arvonlisäveron palautukseen, mutta sai palautusta noin 120 000 euroa.

Säpon nykyinen pääjohtaja Anders Thornberg myöntää, että arvonlisäveron kanssa tehtiin virhe, mutta väittää, että kyse oli pienemmästä summasta. Juhlien aikaan pääjohtajana ollut Danielsson siirtyi huhtikuussa Ruotsin maahanmuuttoviraston Migrationsverketin johtoon.

Dagens Nyheter on tänä kesänä tutkinut verorahojen käyttöä myös esimerkiksi Ruotsin kasvuvirasto Tillväxtverketissä. Tillväxtverketin johtaja erotettiin elokuun alkupuolella sen jälkeen, kun lehti kirjoitti hänen tuhlaavaisesta viranhoidostaan.

Lue seuraavaksi