Karvainen karviaisrosvo tyhjensi pensaat

Monessa taloudessa on tänä syksynä ihmetelty karviaspensaiden äkillistä tyhjentymistä. Etenkin öisin marjat ovat puskista hävinneet ja paikoin on naapurisopu ollut koetuksella. Asialla on harvoin ollut ilkeä naapuri, vaan useimmiten marjanhimoinen supikoira.

luonto
Punaisia karviaisia pensaassa
Yle

Herukoiden sukuun kuuluvan karviaisen marjat ovat tänä syksynä hävinneet mystisesti monista kotipihojen pensaista. Erityisesti punaiset karviaispensaat ovat tyhjentyneet kuin itsestään. Marjavarkaat ovat iskeneet yöaikaan ja tyhjentäneet pensaat viimeistä marjaa myöten. Mystiselle katoamiselle on luonnollinen selitys.

- Supikoirat ovat erityisen persoja punaisille karviaisille. Jokin niiden happamassa maussa kiehtoo, sillä harvemmin supit vihreitä karviaisia syövät, kertoo Etelä-Savon riistapäällikkö Petri Vartiainen.

Räksäverkolla ei karviaisia suojata

Vartiainen on myös kuullut useammastakin tapauksesta, jossa naapuria on marjarosvoudesta syytetty. Useimmiten asialla ovat kuitenkin karvaiset marjavorot kuten supit, mäyrät ja karhut.

- Supipentue kun pölähtää paikalle, niin niillä ei kauaa nokka tuhise, kun karviaispensas on tyhjennetty. Siinä saattaa oikein pensaan ympäristö tallaantua, kun supit kurkottelevat saalista marja kerrallaan parempiin suihin, Vartiainen kuvailee.

Supikoirat ovat kaikkiruokaisia ja syksyisin niiden ruokavalio koostuu hyvin pitkälti marjoista. Vartiainen hieman ihmetteleekin supien tämän syksyistä käyttäytymistä, sillä metsässä on nyt hyvin mustikkaa ja puolukkaa.

- Toisaalta, supikin oppii että helpommalla saa mahansa täyteen, kun käy karviaispensaalla. Supikoirat tottuvat liikkumaan ihmisten pihapiireissä, eivätkä hämärän aikaan ihan helposta hätkähdä.

Jos karviaispensaitaan haluaa suojella karvaisten rosvojen hyökkäyksiltä, on ainoa keino pensaiden verkottaminen. Pehmeää räksäverkkoa nisäkkäät eivät kaihda, vaan verkon on oltava jämäkämpää.

- Tiheä metalliverkko pensaan ympärille, niin johan suojaa niin supilta kuin mäyriltäkin, Vartiainen neuvoo.