yle.fi-etusivu

Tutkimus: Kannabiksen käyttö pienentää älykkyysosamäärää merkittävästi

Säännöllisesti kannabista käyttävien älykkyysosamäärä pieneni kahdeksan pistettä tutkimusjakson aikana. Ihmisen älykkyysosamäärän tulisi säilyä samana ikääntymisestä huolimatta.

Ulkomaat

Säännöllinen kannabiksen käyttö pienentää älykkyysosamäärää tuntuvasti, selviää maanantaina julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa vertailtiin tuhannen uusiseelantilaisen tuloksia älykkyystestissä. Osa koehenkilöistä käytti säännöllisesti kannabista ja osa ei. Koehenkilöitä tutkittiin ensin kun he olivat 13-vuotiaita ja seuraavan kerran kun he olivat 38-vuotiaita.

- Tulokset olivat silmiinpistäviä. Älykkyysosamäärä pieneni kahdeksan pistettä niillä, jotka aloittivat kannabiksen käytön teineinä ja jatkoivat sitä vielä 20-30-vuotiaina, tutkimusryhmän johtaja Madeline Meier sanoi.

Meierin mukaan älykkyysosamäärän tulisi pysyä samana ihmisen vanhetessa.

Älykkyysosamäärä nousi joitakin pisteen kymmenyksiä niillä koehenkilöillä, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet kannabista.

- Tiedämme, että älykkyysosamäärä vaikuttaa vahvasti ihmisen opiskelumahdollisuuksiin, työllistymiseen, tulotasoon sekä uralla etenemiseen, Meier sanoi.

- Mikäli joku menettää kahdeksan pistettä älykkyysosamäärästään nuorena, hänen edellytyksensä menestyä elämässä voivat olla huonot ikätovereihin verrattuna.

Lähteet: AFP