Isot puristavat pientä yrittäjää

Kolmisenkymmentä vuotta vaateliikettä pitänyt Hannele Ilomäki on sitä mieltä, että pienen liikkeen omistajalla ei ole nyky-Suomessa helppoa. Erikoista tai laadukasta tuotetta saa etsiä vaatetangoille kiven alta. Jos mieleistä myytävää löytyy, tuotetta pitäisi ottaa myyntiin rekkikaupalla ja trendiväreissä.

Kotimaa
Kuvassa Hannele Ilomäki liikkeessään vaatteiden keskellä
Kati Latva-Teikari / Yle

Sekatavarakauppiaan tytär on tehnyt pitkän rupeaman tiskin takana - ensin isän kaupassa, sitten muiden palveluksessa ja lopulta itse yrittäjänä. Kokemus on, että kilpailu on kovaa ketjujen puristuksessa.

- On "rupuista" hommaa olla isojen seassa. Ei ole helppoa ollut. Vapaapäiviä ei ole näkynyt, hymähtää Hannele Ilomäki.

Vaateala on muuttunut

Nykyään myyntiin on vaikeaa saada niin sanottuja perusvaatteita. Yksinkertaisia o- ja v-aukolla varustettuja neuleita eri väreissä.

Kun kauppias aikoo tilata jotain haluamaansa, niin helposti tulee vastaus, että "ei se ole trendiä nyt".

- Ennen kauppias sai valita värikartasta, mitä tilaa. Nyt kysytään vain, "otatko mustaa, valkoista vai limenvihreää".

Kauppiaan pitäisi lisäksi tilata tuotetta valtavia määriä, vaikka pikkukauppias ei halua samaa vaatetta rekkikaupalla, vaan esimerkiksi vain kolme kappaletta.

Lappu ovella

Hannele on ollut kymmeniä vuosia tuttu näky vaatevuorien keskellä Signal -liikkeessä Rantakadulla. Nyt liikkeessä on lappu, joka kertoo omistajan jäävän ainakin osittain eläkkeelle.

Yrittäjä on vuosien aikana revennyt juoksupojaksi, siivoojaksi, ikkunanpesijäksi, sisäänostajaksi, varastomieheksi, hinnoittelijaksi, järjestelijäksi, mainosmieheksi, somistajaksi, makutuomariksi, myyjäksi, kassanhoitajaksi, sosiaalihoitajaksi ja kauppiaaksi.

Pian liikettä lopetteleva yrittäjätär tuli alalle 1980-luvulla. Esimerkki löytyi omasta perheestä, isä nimittäin. Mitään opastusta tai kurssia ei ollut takana.

- Luulin tulevani rikkaaksi, naurahtaa Hannele ja lisää, että sen jälkeen on pudottu maan pinnalle.

Keski-Euroopassa kierrellessä syntyi idea perustaa karkkikauppa. Euroopassa juuri niissä tuntui aina asioivan paljon ihmisiä. Sellainen sitten piti perustaa Kokkolaan Maximin kauppakujalle. Kahdeksan vuotta vierähti koruja ja karkkeja myyden.

Vaatetusliike alkoi siintää ajatuksissa asiakkaiden toivomuksesta.

- Siitä se lähti, asiakkaitten yllytyksestä.

Kiikkustuoli ei kutsu

Kokeneelle vaatetusalan ammattilaiselle on vuosien myötä kehittynyt hyvä silmä siihen, mikä sopii kellekin päälle. Topakka omistajatar on uskaltanut kertoa mielipiteensä myös asiakkaalle.

- Olen uskaltanut sanoa, mutta se ei mene aina läpi. Jos nyt saan sanoa, kun olen tässä loppusuoralla, että kaikkein vaikeinta on, kun otetaan mies valitsemaan vaate. Valinta ei silloin aina ole niin onnistunut. Miehelle tahtoo vaikuttaa se hinta.

Nyt kun vaatetusliike on elinkaarensa päässä, olo on haikea ja helpottunut.

- En vielä tiedä, mitä minä keksin. Ensin pidän vapaapäiviä kolmen ja puolen vuoden verran. Sitten pekkaspäivät, lomapäivät ja ehkä sairauslomat saman tien. Osittainen eläke on edessä. Omistajatarta ei kuitenkaan kutsu keinutuoli.

- Sielu on rippikoulussa vielä aivan täysin, naurahtaa Ilomäki.