Alavan kirkkoherra periaatteessa avoin erikoismessuille

Kuopioon tulossa olevaa dance-messua on suunniteltu järjestettäväksi Alavan kirkkoon, mutta päätös asiasta tehdään vasta syyskuussa. Aiemmin Turussa järjestetty messu on herättänyt paljon keskustelua kristillisissä yhteisöissä.

Kuva: Mika Tunturi

Kuopion Alavan seurakunnan kirkkoherra Hannu Koskelainen suhtautuu periaatteessa avoimesti erilaisiin messuihin.

Kirkkoherra haluaa kuitenkin vielä tutustua kohua herättäneen dance-messun ideaan ja päättää vasta sitten, esittääkö hän seurakuntaneuvostolle sen ottamista Alavan kirkkoon. Alavan seurakuntaneuvosto päättää asiasta syyskuussa.

Muun muassa tanssia ja elektronista musiikkia sisältävän ehtoollismessun järjestämistä kuopiolaiskirkossa on ehdottanut Kirkkopalvelut, joka järjestää valtakunnalliset Kirkkopäivät Kuopiossa toukokuussa. Messu olisi osa Kirkkopäivien ohjelmistoa. Sitä on esitetty Suomessa tähän mennessä vain kerran, Turussa.

Pääsihteeri: "Joko Alavan kirkkoon tai muualle"

Kirkkopäivien pääsihteeri Kati Ukkonen tulkitsee, että messulle on alustavasti näytetty vihreää valoa.

- Toivomme, että messu saadaan Kuopioon joko Alavan kirkkoon tai muualle. Ennen jatkosuunnitelmia odotamme kuitenkin seurakuntaneuvoston päätöstä, Ukkonen toteaa.

- Dance-messu on suuren kokoluokan tapahtuma, ja se on herättänyt paljon kohua. Siksi on tärkeää, etten päätä asiasta yksin vaan päätöksen tekee seurakuntaneuvosto, Koskelainen sanoo.

Alavan seurakunta on profiloitunut käyttämään eri musiikkityylejä laajasti.

- Alavassa olemme tehneet periaatepäätöksen esimerkiksi gospel-messuista, ja niitä meillä on nyt kerran kuukaudessa. Myös Tuomas-messuja on silloin tällöin. Toki gospel on aivan erilaista musiikkia kuin mitä dance-messussa kuullaan, kirkkoherra Koskelainen sanoo.

Dance-messun musiikkina on trance- ja house-musiikki.