Woody Allen: Olen Euroopassa turisti

Amerikkalainen ohjaajalegenda Woody Allen on ihastunut Euroopan suurkaupunkeihin. Yhdysvaltain ulkopuolella kuvatessaan hän sanoo tekevänsä elokuvia kuin turistina. Postikorttimaisten elokuvien sarjassa on nyt vuorossa Rooma.

kulttuuri
Woody Allen
Elokuvaohjaaja Woody Allen puhui elokuvastaan To Rome With Love Pariisissa.Yle

Elokuvaohjaaja Woody Allen on ohjannut viime vuosien suosituimmat elokuvansa Euroopassa. Ohjaajalle riittäisikin nyt töitä Atlantin tällä puolen.

- Kaupungeista soitetaan minulle koko ajan. Monet kaupungit haluavat minut ohjaamaan siellä, elokuvaohjaaja Woody Allen kertoo.

- Minun on kuitenkin aina ensin mietittävä, onko minulla tarinaa, jonka haluaisin tuosta kaupungista kertoa.

Olemme pariisilaisessa hotellissa, jonka käytävät vilisevät edes takaisin kiiruhtavia pr-ihmisiä. Koko hotellin ainoa rauhallinen paikka on huone, jossa Allen antaa haastatteluja.

Kuullessaan haastattelun tulevan Suomeen, äityy ohjaaja muistelemaan omaa vierailuaan parikymmentä vuotta sitten.

- Nautin Helsingistä. Olimme kaupungissa vain kolme päivää, mutta se oli kaunista, Allen sanoo.

Pikkutuhmia tarinoita Roomasta

76-vuotias amerikkalaisohjaaja on täällä antamassa haastatteluja uusimman elokuvansa _To Rome With Love _tiimoilta. Vaikka elokuvan tapahtumapaikkana on Rooma, on Pariisi yhä Allenin lempikaupunki Euroopassa. Muitakin suosikkeja löytyy.

- Ohjaisin mielelläni elokuvan Tukholmassa. Myös Berliini, München ja Brysseli kiinnostaisivat minua. Miksei Venetsiakin, Allen luettelee ja nojaa eteenpäin kuullakseen paremmin seuraavan kysymyksen.

Roomalainen voi nähdä elokuvani ja sanoa, etten tiedä italialaisista perheistä yhtikäs mitään.

Woody Allen

To Rome With Lovekertoo neljä tarinaa Roomasta. Tarinoista jokainen muistuttaa eri tavalla ohjaajansa aiempia elokuvia, ja sen voikin nähdä kokoavan yhteen aiheita ja tyylejä Allenin uran varrelta. Mukana on pohdiskelevaa parisuhdedraamaa ja hirtehistä komiikkaa sekä tuttuun tapaan pikkutuhmia vitsejä.

Euroopassa ohjatessaan Allen kertoo tekevänsä elokuvia täysin turistin näkökulmista.

- Vieraassa maassa ohjatessani teen tarinat täysin ulkokohtaisesti. Ilman syvyyttä tai syvää ihmiskäsitystä. Roomalainen voi nähdä elokuvani ja ajatella, että en tiedä italialaisista perheistä yhtään mitään. Siinä hän on myös täysin oikeassa, Allen toteaa.

"Pariisin menestys ei vaikuttanut"

Monta ikääntynyttä elokuvantekijää kutsutaan helposti veteraaniohjaajiksi, mutta Woody Alleniin tuo liikanimi sopii. Ohjaajan kuulo on viime aikoina huonontunut, mutta ikä ei ole vähentänyt hänen intoaan elokuvantekoon. Viimeisten 30 vuoden aikana Allen on tehnyt joka vuosi uuden elokuvan.

Ainoa poikkeus kovaan tuotantotahtiin oli vuosi 1987, jolloin ensi-iltansa sai kaksi Woody Allen -elokuvaa.

Joskus pidän elokuvasta itse, mutta vain harva muu pitää siitä.

Woody Allen

Silti Allenin uran suurin menestys - ainakin lipputuloina laskettuna - oli hänen edellinen elokuvansaMidnight in Paris(2011). Menestys ei kuitenkaan ole vaikuttanut häneen mitenkään, Allen väittää.

- Mitään ei tapahtunut. Kukaan ei soittanut minulle tai koputtanut yllättäen ovelle tarjotakseen rahaa elokuvantekoon, ohjaaja sanoo.

- Toisinaan teen elokuvia, joista moni pitää. Joskus pidän elokuvasta itse, mutta vain harva muu pitää siitä. Tällä kertaa kaikki rakastivat elokuvaani. En tiedä miksi, mutta olen siitä iloinen.