1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Huumeita salakuljetettiin Kinder-munissa

Syyttäjä vaatii vankeustuomioita Subutex-lääkejutun päätekijöille Lapin käräjäoikeudessa. Päätekijälle, Reindeerspotting-elokuvan tekemisessä mukana olleelle miehelle syyttäjä vaatii vähintään kahden vuoden ja 10 kuukauden ehdotonta tuomiota. Huumeita salakuljettiin maahan muun muassa Kinder-munissa.

Subutex-pakkauksia. Kuva: Tullihallitus

Muille huumeringin keskeisille henkilöille syyttäjä vaatii niin ikään vähintään yli kahden vuoden vankeustuomioita. Ringin muille jäsenille vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia ja lievimmillään sakkoihin.

Päätekijä on tällä hetkellä vangittuna. Syyttäjän mukaan hän oli järjestänyt ja maksanut useiden kuriireina toimineiden henkilöiden matkoja Ranskan Pariisiin, josta hän oli hankkinut Subutex-lääkkeitä.

Kuriirit olivat pakanneet huumaavat tabletit Kinder-muniin ja kuljettaneet ne kehossaan Suomeen. Syytetyt myivät Subutexeja muun muassa Rovaniemellä ja Helsingissä. Huumeita oli haettu myös maakätköistä Pohjois-Ruotsista.

Osa syytetyistä myi myös amfetamiinia, huumausaineeksi luokiteltavia Panacod-tabletteja ja hasista. Huumeita kuljettaneet ringit jäsenet saivat palkkioksi osan Subutexeistä.

Myynnistä kymmeniä tuhansia euroja

Ringillä oli Rovaniemellä kymmeniä asiakkaita. Jälleenmyyjät saivat myymistään aineista ostajilta maksuna rahan lisäksi muun muassa videotykkejä, puhelimia, kannettavia tietokoneita, pelikoneita, lahjakortteja ja Panacodeja.

Subutexejä sai Pariisista jopa muutamalla eurolla. Rinki myi ne tuntuvalla voitolla eteenpäin. Subutexin myyntihinta vaihteli paikkakunnasta, myyntimäärästä ja ostajasta riippuen. Helsingissä niitä myytiin halvimmillaan 35 eurolla per tabletti, kun Rovaniemellä yhden tabletin hinta nousi jopa 120 euroon.

Myytyjä tabletteja oli yhteensä tuhansia. Syyttäjän mukaan päätekijät saivat huumekaupasta kymmenien tuhansien eurojen tulot. Enimmillään yhden syytetyn saamaksi rikoshyödyksi lasketaan 53 550 euroa.

Rikokset tehtiin kesän 2008 ja alkuvuoden 2012 välillä.

Lapin käräjäoikeus aloitti tiistaina harvinaisen laajan Subutex-jutun pääkäsittelyn. Pääkäsittely kestää käräjillä 38 istuntopäivää. Syytettyjä on 31. Tuomio annettaneen ensi vuonna.