Shampoo ja tiheä kampa esiin - täit ovat jälleen kouluissa

Täit vaivaavat nyt yläkouluissakin. Jyväskylässä epidemia on havaittu myös aiempaa aikaisemmin syksyllä.

täit
Nainen haroo kädellään sähköisiä hiuksiaan.
Sähköistyvät hiukset voivat olla todellinen riesa.YLE / Hanna Lumme

Syksyn ensimmäiset täiepidemiat on jo havaittu jyväskyläläiskouluissa. Esimerkiksi Kuokkalan koulussa on jaettu koteihin tiedote täiden esiintymisestä koulussa.

Tavallisesti täit leviävät myöhemmin syksyllä pipokauden alettua, mutta nyt täitä on havaittu poikkeuksellisesti jo pian koulujen alettua. Tänä syksynä täit ovat riesana myös yläkouluissa, vaikka yleensä ne ovat vaivanneet enemmän päiväkodeissa ja alakouluissa.

Koulut ovat yhteydessä koteihin täiongelmassa tiedotteiden välityksellä. Täiden voittaminen vaatiikiin työtä koulun lisäksi ennen kaikkea kodeissa.

Täiden hävittämiseen suositellaan tuttuun tapaan täishampoota ja tiheää täikampaa. Lisäksi markkinoille on tullut suihke, jonka mainostetaan ehkäisevän täitartuntoja. Sen tehosta ei kuitenkaan ole kouluissa vielä tietoa.