1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Sinivalkoinen valhe lupaa dopingpaljastuksia

Dokumenttielokuvan Sinivalkoinen valhe ohjaaja Arto Halonen lupaa uusia tietoja liittyen urheilijoiden dopingin käyttöön. Keskiviikkona Joensuussa näytettiin lehdistölle ensimmäisenä Suomessa pätkä elokuvasta.

Urheilu
Rikostoimittaja Riku Rantala avaa Hiihtoliiton lääkelaukkua.
Rikostoimittaja Riku Rantala avaa Hiihtoliiton lääkelaukkua. Kuva on dokumentista Sinivalkoinen valhe.Art Films Productions

Lehdistölle näytettiin Sinivalkoinen valhe -dokumentista sen ensimmäiset 22 minuuttia. Elokuva lähtee kertomaan 2001 vuoden Lahden MM-kisojen tapahtumia päivä kerrallaan. Toisaalla kulkee kertomus Suomen maastohiihdon historiasta, joka lähtee liikkeelle 1970-luvulta. Lisäksi elokuva käsittelee STT:n dopingoikeudenkäyntiä.

Katsomossa naureskellaan, kun valkokankaalla laulaa Jari Isometsä kappaletta Karpaasi on raju jätkä. Dokumentti saa sanottua ensimmäisen 20 minuutin aikana kuinka tärkeä rooli maastohiihdolla on suomalaiselle identiteetille.

Mitään uutta tietoa dokumentin alku ei tuo.

- Sitten 22 minuutin jälkeen tulee myös uutta tietoa, lupaa ohjaaja Arto Halonen.

Vaikka ensi-ilta on 5. lokakuuta, on elokuva vielä kesken. Äänityöt ovat viimeistelemättä ja eräästä mielenkiintoisesta tapauksesta on saatu uutta tietoa, jonka vuoksi dokumentin yksi kohtaus leikataan uudestaan.

- Uskon, että tämä kiinnostaa hyvin monia tahoja ja tietysti monet jännityksellä odottaa, että mitä elokuva tulee pitämään sisällään. On tietysti tärkeää, että käynnistyy keskustelu myös muiden tahojen kanssa, Halonen sanoo.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Halonen haluaa elokuvalla osoittaa, miten urheilun kautta yhteiskunta luo pohjan kaksinaismoralistiselle voitontavoittelulle.

Dokumenttista tehdään 50 kopiota levitykseen

- Uskoisin, että dokumentti menee esitykseen useisiin maihin. Meillä on Norjan televisio osarahoittajana ja siellä leffa tulee itseasiassa aika nopeasti jo Suomen ensi-illan jälkeen. Tietysti Norja on myös mielenkiintoinen maa tämän aiheen kannalta, kertoo Halonen.

Halonen on harrastanut yleisurheilua Joensuussa nuoruudessaan. Hän kertoo dopingkulttuurin ja sen myötä tulevan valheiden verkoston olevan tuttu jo entuudestaan.

On aika avata tästä laajempi keskustelu.

Arto Halonen

- Olen tuntenut yleisurheilu-, voimannosto-, ja painonnostopiireistä ihmisiä, jotka ovat puhuneet minulle avoimesti omasta dopingin käytöstään silloin, kun olin nuori. Sillä tapaa tämä kulttuuri on ollut minulle lähellä, sanoo Halonen.

- Tottakai, jotkut käsitykset vahvistuivat ja eritoten se vahvistui tunne siitä miten tärkeä tämä aihe on, koska se on edelleen niin hankala aihe monille. On aika avata tästä laajempi keskustelu, toteaa Halonen ennakkokäsityksistään elokuvan tekemiseen.

Elokuvan on käsikirjoittanut Arto Halonen, Jouni K. Kemppainen ja Kevin Frazier.