Lahden moottoritie siirtyy Liikennevirastolle

Tieyhtiö Nelostie luovuttaa tänään torstaina tien virastolle. Lahden moottoritie oli aikanaan ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu tie Pohjoismaissa.

moottoritiet

Tieyhtiö Nelostie vastasi 15 vuoden ajan moottoritien Järvenpää-Lahti-osuuden suunnittelusta, rahoituksesta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Nyt tie siirtyy Liikennevirastolle ja sitä kautta ely-keskuksen vastuulle. Autoilijat eivät muutosta todennäköisesti huomaa.

Nelostien toimitusjohtajan Tom Schmidtin mukaan suurin etu elinkaarimallissa oli se, että vanha moottoriliikennetie saatiin nopeasti muutettua moottoritieksi aikana, jolloin budjettivaroja hankkeeseen ei olisi ollut käytössä. Tien muutos moottoritieksi näkyi nopeasti onnettomuustilastoissa.

- Aikoinaan moottoriliikennetie oli hyvin vaarallinen. Moottoritien avaamisen jälkeen onnettomuudet putosivat. Meillä on ollut useita vuosia 15 vuoden aikana, jolloin tiellä ei ole sattunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta, Schmidt kertoo. Muutos myös lyhensi matka-aikoja.

Turun moottoritie on toinen suuri tiehanke, joka on toteutettu elinkaarimallilla. Tien urakkasopimus kunnossapitoineen ulottuu vuoteen 2029.