Hinnat laskivat - kiinteistökauppa ei käy

Omakotitalon saa Keski - Pohjanmaalla entistä halvemmalla. Hinnat ovat nousseet muissa pohjalaismaakunnissa, mutta Keski-Pohjanmaalla hinnat ovat Maanmittauslaitoksen mukaan laskeneet seitsemän prosenttia vuoden takaisesta.

hinnanalennus (alennus)
Kesämökin pihamaa. Etualalla koivu,rannalla ruskea kesämökki.
Arja Lento / Yle

Tänä vuonna omakotitalon on voinut ostaa keskimäärin 145 000 eurolla eli 10 000 euroa halvemmalla kuin naapurimaakunnassa Pohjanmaalla. Hintojen alenemisesta huolimatta omakotikauppoja on tehty alkuvuonna aiempaa vähemmän eli 108. Pelkkä omakotitontti maksoi 18,99 euroa. Hintataso pysyi viimevuotisella tasolla ja myös kauppoja tehtiin saman verran.

Myös rantakesämökkien hinnat laskivat Keski-Pohjanmaalla samoin myydyn metsämaan hinta. Rantatontti maksoi haja-asutusalueella keskimäärin 14 000 euroa ja kiinteistöjen neliöhinta oli 13,26 euroa eli selvästi matalampi kuin muissa pohjalaismaakunnissa. Kaupat olivat kuitenkin lähes pysähdyksissä.

Metsäkauppoja tehtiin alkuvuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän mutta 16% viimevuotista alhaisemmalla hinnalla. Metsästä maksettiin 1489 euroa hehtaarilta ja pellosta 6 900 euroa. Kalleinpia metsät ja pellot ovat olleet tänä vuonna Pohjanmaalla.