Koe uusi yle.fi

THL: Karppauskeskustelu johtanut harhaan

Sydäntautikuolleisuus uhkaa lisääntyä. THL kummastelee, miksi tutkimusnäyttöön perustuvia ravitsemussuosituksia on haluttu kumota, ja karppaus on saanut epäterveellisen suomalaisen muunnelman, jossa hiilihydraatteja korvataan kovilla rasvoilla.

terveys
5-64 -vuotiaiden kolestrolitaso -grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Uuden tutkimuksen mukaan viimeaikainen ravintokeskustelu karppauksesta on johtanut väestöä harhaan, ja saattaa kääntää sydäntautikuolleisuuden nousuun.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FINRISKI 2012 -tutkimuksen mukaan karppauksesta eli hiilihydraattien vähentämisestä tulee sydämen kannalta hengenvaarallista, jos hiilihydraatit korvataan kovilla eläinrasvoilla.

Tutkimuksen mukaan väestön veren kolesterolipitoisuus on Suomessa kääntynyt nousuun viiden viime vuoden aikana, kun se laski yhtäjaksoisesti vuoden 1982 vuoteen 2007.

Ovatko Pohjois-Karjala projektin opit unohtuneet?

Tiina Laatikainen

Vuodesta 2007 vuoteen 2012 veren kolesterolipitoisuus nousi miehillä 5,25 millimoolista litraa kohden (mmol/l) 5,34:ään ja naisilla 5,15:sta 5,31:een.

Nousua oli miehillä 1,7 prosenttia ja naisilla 3,1 prosenttia, mikä on THL:n mukaan tilastollisesti merkitsevä muutos.

Suositusten mukaan kokonaiskolesterolin tulisi olla alle 5 mmol/l.

Sepelvaltimotauti uhkaa lisääntyä

THL arvioi kolesterolitasojen nousun syyksi runsaasti voita sisältävien levitteiden yleistymisen, ja kuluttajien tietämättömyyden niiden vaikutuksista.

Kolesterolitasot ovat THL:n mukaan nousussa myös Pohjois-Karjalassa 40 vuoden laskun jälkeen.

- Ovatko Pohjois-Karjala-projektin opit unohtuneet, kysyy tutkimusprofessori Tiina Laatikainen THL:stä.

THL:n ennusteen mukaan sepelvaltimotauti uhkaa lisääntyä 300 - 470 tapauksella vuosittain, mikäli muutos kolesterolissa jää pysyväksi.