Sadan maaottelun mies luottaa Tiikereihin

Lentopalloilija Urpo Sivula hakee uralleen uusia haasteita palaamalla kotoiseen Mestaruusliigaan. Pielavedellä Suomen mestaruus jäi aikanaan haaveeksi, nyt hän tavoittelee menestystä Kokkolassa. Vahvistunut tiikerilauma on Sivulan mielestä valmis menestymään.

urheilu
Kuvassa istuu lentopalloilija Urpo Sivula
Raila Paavola / Yle

Kokkolan Tiikereiden uudistuneen liigajoukkueen vahvistuksiin lukeutuvalle Urpo Sivulalle tutun valmentajan Tommi Tiilikaisen tulo Kokkolaan oli ratkaisevassa roolissa uutta seuraa valittaessa.

- Olemme pelanneet junnumaajoukkueessa yhdessä monta vuotta. Kävimme samaa kouluakin monta vuotta. Tommi soitti minulle kesäkuun puolivälissä ja otti ensimmäisen kerran asian puheeksi. Jo silloin tulo Kokkolaan kiinnosti, mutta siinä vaiheessa ulkomaat oli vielä pikkuisen kiikarissa. Mitä enemmän asiaa mietin, sen paremmalta Tiikereihin tulo kuulosti, kertoo hakkurin roolissa viihtyvä Sivula.

Sivulan sopimuksessa on ulkomaille siirron mahdollistava pykälä, mutta tätä vaihtoehtoa hän pitää hyvin epätodennäköisenä.

- 95-prosenttisella varmuudella pelaan koko kauden Tiikereissä. Tuskin sellaista unelmasopimusta tulee eteen, että mieli muuttuisi.

Mitä enemmän asiaa mietin, sen paremmalta Tiikereihin tulo kuulosti

24-vuotias Urpo Sivula on aikaisemmin pelannut muun muassa Galatasarayssa Turkissa, Italiassa ja viimeksi Berliinissä. Kokkola ei ihan vastaavanlainen metropoli ole, mutta 97 maaottelun miehelle tämä ei ole mikään ongelma.

– Ei sillä ole väliä, missä sitä pelaa. Itsestähän se kipinää lähtee, mikä tekee paikasta viihtyisän. Kokkola tuntuu mukavalta. Ihmiset ovat ottaneet lämmöllä vastaan, joten ei kai tässä paremmin voisi mennä.

Rima asetettu korkealle

Kokkolassa ensimmäinen kausi Mestaruusliigassa oli tuskien taivalta ja Tiikereiden sarjapaikka varmistui vasta tiukkojen karsintapelien jälkeen. Nyt joukkueeseen on haettu johtajuutta ja tasoa, sillä pelaajaryhmään liittynyt Urpo Sivulan lisäksi muitakin uusia kasvoja: John Klanac, Juraj Tomasik, Mauri Kurppa ja Tomi Rumpunen vahvistavat joukkuetta selvästi. Edellisen kauden runkopelaajista paljon lasketaan Antti Kaattarin ja libero Lauri Kermisen varaan.

Urpo Sivula on ammattimiehen tapaan asettanut itselleen ja joukkueelleen kovan tavoitteen.

- Olen monta kertaa sanonut, että koska pelaamme Mestaruusliigaa ja joukkue on iskukyinen, miksi tavoitetta ei asetettaisi heti sinne korkeimmalle tasolle? Onhan se sellainen pitkän tähtäimen tavoite, mutta jokaista peliä lähdetään voittamaan. Mennään ensi playoffseihin ja siitä sitten eteenpäin. Toivottavasti ollaan siellä korkeimmalla pystillä.

Tiikerit kohtaa viikonloppuna Venetsia Volley -kotiturnauksessaan kolme muuta liigaseuraa: PerPo:n, Loimaan Hurrikaanin ja Ettan Oulusta. Turnaus alkaa perjantaina ja ratkaisuottelut pelataan sunnuntaina.