Tykkimäki houkutti viime kesää enemmän

Sateet tuntuivat kesä-heinäkuussa, mutta Loop Fighter toi huvipuistoon väkeä. Ensi kesän uutuuslaitteen sopimuspaperit ovat allekirjoitusta vailla.

Tykkimäen huvipuisto
Loop Fighter-laite Tykkimäen huvipuistossa
Kirsi Partanen / Yle

Kouvolan Tykkimäen kävijämäärä yltää tänä vuonna noin 200 000:een. Tulos on viime kesää parempi.

- Sateista huolimatta meillä oli hyvä kesä, sanoo Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen.

Touko- ja elokuussa puisto veti viime kesää paremmin. Kesä- ja heinäkuussa muun muassa sateet verottivat vetovoimaa.

- Hyvässä kävijämäärässä näkyy myös se, että meillä oli uutuuslaite Loop Fighter, summaa Pasanen.

Tykkimäki viettää kauden lopetusta lauantaina. Huvipuisto on auki iltakymmeneen, jolloin on luvassa ilotulitus.

Sateista huolimatta meillä oli hyvä kesä.

Sakari Pasanen

Ensi kesänä Tykkimäelle tulee jokin uutuusinvestointi. Sopimus on Pasasen mukaan allekirjoitusta vaille valmis.

Myös vesipuiston suunnittelu jatkuu.

- Ulkomailta haetaan vinkkejä ja eri tahojen kanssa tehdään valmisteluja, kertoo Pasanen.

Päätös vesipuiston rakentamisesta on tarkoitus tehdä vuodenvaihteessa.