Pistekirjoitus täyttää kirjahyllyn

Pistekirjoitettu raamattu vie kirjahyllystä tilaa kokonaisen hyllyn. Näkövammaisille tarkoitettu virsikirja puolestaan on mahdutettu kolmeen paksuun mappiin. Kappalainen käyttää pistevirsikirjaa viikoittain mm. ristiäisissä ja hautajaisissa.

terveys
Postikortin kokoinen pistekirjoituslevy helpottaa vaikkapa kauppalistan tekemistä
YLE / Petra Haavisto

Lappeenrannan seurakunnan kappalaisen Mikko Ojasen kaikki sormet viilettävät pistevirsikirjan sivuilla ja pian löytyy haettu virsi; Maa on niin kaunis. Ojasen käyttämä pistekirjoitettu virsikirja on 80-luvun painos. Virsikirja koostuu kolmesta paksusta mustasta mapista, jotka vievät tilaa yhden muovikassin.

- Käytän virsikirjaa työssäni useamman kerran viikossa ja otan mukaani vain tarvittavat sivut.

Uudessa virsikirjassa 12 sidosta

Pistevirsikirja on uudistettu elokuussa 2012 ja uuden painokset sidokset ovat käyttäjäystävällisempiä ja mahtuvat kansioita paremmin syliin.

- Näkövammaisilla seurakuntalaisilla tilanne on hankala. He eivät voi tietää mitä virsiä jumalanpalveluksissa lauletaan ja näin ollen saattavat joutua kantamaan kirkkoon mukaansa useammankin kansion, kuvailee Mikko Ojanen.

Pistekirjoitettu virsikirja on kooltaan huomattavasti suurempi kuin tavallinen virsikirja, tämän lisäksi siitä puuttuu nuotit kokonaan.

- Jos myös nuotit olisi merkitty tähän, niin kirjan koko olisi arviolta kuusi mappia, selventää Lappeenrannan seurakunnan kappalainen Mikko Ojanen.