Runoraati täyttää 10 vuotta ja loppuu

Suomalaista runoutta tunnetuksi tehnyt Ylen Runoraati-ohjelma täyttää 10 vuotta. Syksyn aikana nähtävä kausi jää kuitenkin viimeiksi, sillä ohjelma päättyy joulukuussa.

kulttuuri
Minna Joenniemi
Minna Joenniemi.Jussi Nahkuri / Yle Kuvapalvelu

Runouden ilosanomaa levittävä Runoraati-ohjelma täyttää tänä syksynä 10 vuotta. Historiansa aikana ohjelma on tehnyt näkyväksi suomalaista nykyrunoutta ja muitakin taidemuotoja. Samalla on taltioitu yli sata runoa jälkipolville. Ohjelma loppuu vuoden lopussa.

Runoraati on kymmenvuotisen historiansa aikana tehnyt syrjähyppyjä milloin designin, milloin arkkitehtuurin pariin. Runon luo on kuitenkin aina palattu ja käyty muun muassa runokuorosotaa.

Runoraati perustuu Britannian yleisradioyhtiön BBC:n vuonna 1956 kehittämään pisteleikkiformaattiin.Raatilaiset eli kaikenkarvaiset julkimot yrittävät ymmärtää ja arvottaa suomalaista nykyrunoutta.

"Leikki koukuttaa puhumaan runoista"

Ohjelman äitinä ja emäntänä on ollut Minna Joenniemi ja raadin vakijäsenenä sanataiteen moniottelija Jukka Virtanen.

- Runoraadin ydinidea on, että se on leikki, joka koukuttaa ihmiset puhumaan runoista, taiteesta, tunteista, ajatuksista ja hajuista, Joenniemi kiteyttää.

Virtasen mielestä kymmenen vuoden aikana on ollut hienoa tavata raadissa ihmisiä, jotka eivät ole runoihin perehtyneitä.

- Vierailijoista toiset jännittivät ihan hirveästi ja toiset olivat rentoja, mutta kaikki olivat hyiviä. Tuossahan ei voi olla huono. Siinä vaan sanoo jotakin, joka saattaa olla ihan puutaheinää, niinku se useimmiten onkin, Virtanen muistelee.

Runojen tallentaminen kulttuuriteko

Runoraadin runoilijat ovat itse valinneet paikan, jossa runonsa esittävät. Lausuttu on niin huvipuistossa, jäänmurtajalla kuin viemärissäkin. Samalla Yle on tullut tehneeksi suuren kulttuuriteon. Yli sata runovideota on taltioitu tuleville sukupolville.

- Koko runoraatia ei olisi olemassa, jos suomalaiset runoilijat eivät olisi aivan erityislaatuisia. Se hetki jolloin runoraati syntyi oli sellainen, että heillä oli huumorintajua, suhteellisuuden tajua ja heittäytymiskykyä lähteä mukaan, sanoo Minna Joenniemi.

Joenniemen mukaan Runoraatia ovat katsoneet kaikenlaiset ihmiset.

- Rautakauppias ja nuoret parit, jotka saavat kerran kuussa laatuaikaa ja mahdollisuuden puhua.

- Uskon, että se on saanut joitakin ihmisiä kiinnostumaan runoudesta ja tarttumaan runokirjaan. Se on kumminkin semmoinen marginaalilaji tuo runon tekeminen, sanoo puolestaan Virtanen.

Parhaillaan Runoraadissa on uusien ohjelmien työstäminen. Ensi vuonna runoja ei enää ruodita, sillä ohjelma päättyy. Syynä on se, että Runoraati ei tuota enää uutta katselua eikä brändiarvoa Teema-kanavalle.

Runoraadin viimeinen kausi alkaa 23. syyskuuta. Viimeinen jakso nähdään joulukuun alussa.