Asiantuntijaksi liian heppoisin perustein?

Asiantuntija-asemaan pääsee mediassa aiempaa helpommin. Asiantuntijoilta ei vaadita enää tiettyä muodollista tai tieteellistä pätevyyttä, mikä kasvattaa julkisuuteen pääsevien kirjoa. Pätevöidytäänkö asiantuntijaksi liian heppoisin perustein? Miten määrittelet asiantuntijan?

Osallistu
Bloggaajien kuvia Googlen kuvahaussa.
Esimerkiksi nimimerkillä kirjoittavan bloggaajan henkilöllisyys saattaa olla selvitettävissä blogiin ladatuissa kuvissa mukana olevien exif-tietojen avulla. Google / Yle Uutisgrafiikka

Asiantuntijuus on kärsinyt samanlaisen inflaation kuin julkkiksen käsite, sanoo Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen. Hänen mukaansa kuka tahansa, joka antaa lausuntoja mediassa voi olla asiantuntija - jos hänet sellaiseksi kerran nimitetään.

- Asiantuntijalta ei enää vaadita perinteisiä kriteerejä eli tieteellistä koulutusta ja ammatillista erikoistumista, Väliverronen sanoo.

Ongelmana on, että tämä johtaa myös heppoisen mutu-tiedon tai kaupallisesti motivoituneiden puheenvuorojen levittämiseen.

Esa Väliverrosen mukaan tavalliset ihmiset myös brändäävät itsestään hanakasti asiantuntijoita. Ruokabloggaaja esiintyy ravitsemusasiantuntijana, media-alan sekatyöläinen sosiaalisen median asiantuntijana tai kolumnisti talousviisaana.

- Tähän itsensä brändäämiseen liittyy usein henkilökohtaisia intressejä. Ja näitä taustoja ei useinkaan tarkasteta vaan ajatellaan, että asiantuntija on automaattisesti puolueeton ja neutraali taho, Väliverronen kuvaa.