Portugali pyysi EU:n apua maastopalojen taltuttamiseen

EU:n siviiliensuojelumekanismilta voi pyytää apua hätätilanteessa, jossa ihmisten henki on uhattuna ja maan omat voimat eivät riitä. Suomikin on mukana mekanismissa.

Ulkomaat
Palomiehiä liekkien edustalla.
Palomiehiä Carapinhan kylän lähistöllä Portugalissa 3. syyskuuta 2012.Nuno Andre Ferreira / EPA

Portugali on pyytänyt muiden EU-maiden apua, jotta maan keskiosissa riehuvat maastopalot saataisiin taltutettua. Viime päivinä yltyneissä paloissa on kuollut yksi asukas ja loukkaantunut kaksi lentäjää, kun heidän sammutushelikopterinsa putosi. Palon kuolonuhri löytyi maanantaina Urqueiran kylästä läheltä Ouremia. Hän oli ilmeisesti yrittänyt pelastaa kanatilansa liekeiltä.

EU:n siviiliensuojelumekanismin kautta Portugaliin on luvattu neljä ulkomaista sammutuslentokonetta. Mekanismilta voi pyytää apua äkillisessä hätätilanteessa, jossa ihmisten henki on uhattuna. Apua toimitetaan myös muualle kuin Eurooppaan.

Osallistujamaiden ja EU-komission rahoittamassa mekanismissa on mukana 32 eurooppalaista valtiolta. EU:n ulkopuolisista maista siihen osallistuvat muun muassa Norja ja Islanti. Maastopalojen sammutukseen tarkoitettuja koneita toimittavassa yksikössä on viisi eteläeurooppalaista maata.

Mekanismin perusteella annettiin viime ja toissa vuonna apua 20 maastopalon sammuttamisessa. Tänä vuonna apuun on riennetty viidesti.

Uusien palojen riski jopa "äärimmäinen"

Sunnuntaina Portugalissa syttynyttä paloa nujertamassa on 3 000 palomiestä, mutta yli 30-asteinen helle ja kova tuuli tekevät työstä todella vaikeaa. Sääennuste ei lupaa tilanteeseen helpotusta, joten maastopaloriski arvioidaan erittäin korkeasta äärimmäiseen, varoittaa EU-komissio.

Portugalissa paloi jo tammi-elokuussa yli 70 000 hehtaaria maastoa, sillä vuosi on ollut poikkeuksellisen kuiva. Pahin tilanne on maan metsäisissä sisäosissa, mutta myös Algarven turistialueella ja Madeiran saarella on ollut paloja. Poliisi kertoo pidättäneensä kesän aikana 40 ihmistä epäilyinä palojen tahallisesta sytyttämisestä.

Kuivuuden ja helteen lietsomat liekit ovat ahmineet maastoa tänä kesänä myös Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Kreikassa, Montenegrossa, Serbiassa, Kroatiassa ja Bulgariassa.

Lähteet: AFP, AP, Yle Uutiset