Oulu korjaa kaupunginosien eriarvoistumista täydennysrakentamisella

Vuoden vaihteessa toteutuvan monikuntaliitoksen myötä tehtävästä tulee entistä haasteellisempaa. Uudessa Oulussa on myös hyvin maaseutumaisia kaupunginosia ja kyliä, joissa huoltosuhde sekä koulutus- ja tulotaso ovat selvästi keskimääräistä alhaisempia.

Kotimaa
Kaukovainion asunnoista 90 % on kerrostaloissa
Kaukovainio on erikoinen ja vähän ristiriitainen kaupunginosa. Se on kävelymatkan päässä Oulun keskustasta sijaitseva metsälähiö.Timo Sipola / Yle

Oulussa pyritään tasaamaan kaupunginosien eriarvoistumiskehitystä täydennysrakentamisella. Toisin kuin monissa etelän suurissa kaupungeissa, ei Oulussa tosin hyvin ongelmallisia alueita ole.

Uudessa kuntaliitosten jälkeisessä Oulussa on jatkossa myös hyvin maaseutumaisia kaupunginosia ja kyliä joissa huoltosuhde sekä koulutus- ja tulotaso ovat selvästi keskimääräistä alhaisempia.

Eriarvoistumista edistäviä suunnitteluvirheitä on kuitenkin tehty esimerkiksi Meri-Toppilassa, missä vuokra-asuntoja rakennettiin suhteessa liian paljon. Kaukovainion kaupunginosassa puolestaan 90% asunnoista on kerrostaloissa, mikä heijastuu alueen luonteeseen.

- Monipuolinen asuntorakenne on hyvä. Alueilla pitäisi olla eri tyyppisiä asuntomalleja. Pitää olla kerrostaloja, rivitaloja ja pientaloja. Olisi myös hyvä, että omistus- ja vuokra-asuntojen suhde olisi tasapainoissa, linjaa Oulun yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen.

Lähiön elinkaari on noin 30 vuotta. Ensin alueella on paljon lapsiperheitä ja lopuksi paljon senioriväestöä. Tyypillinen lähiökauden tuotos, 1960- ja 1970 -luvulla rakennettu Kaukovainio on jo toisella kierroksella.

- Jotta eriarvoistuminen voidaan välttää pitäisi pystyä säilyttämään lähipalvelut kuten päiväkodit ja koulut, sanoo Paajanen.

Ostarin seutu aiheuttaa murhetta

Kaukovainion levoton maine syntyi lapsirikkaalla 1970-luvulla, kun kaupunginosassa asui yli 3000 ihmistä enemmän kuin nyt. Tämän päivän huono maine perustuu oikeastaan kapakoituneen ostarinseudun levottomuuteen.

- Kaukovainion maankäytön, liikenteen ja ympäristön suunnitelun kuluessa ostoskeskus on noussut selvästi murheenkryyniksi kaukovainiolaisten mielissä, toteaa kaavoitusarkkitehti Antti Määttä Oulun kaupungilta.

Kaukovainion suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja Marjut Rousu vahvistaa asian.

-Minä ja varmasti kaikki muutkin näihin Kaukovainion tulevaisuuden suunnittelu -kokouksiin osallistuneet asukkaat ja toimijat olemme sitä mieltä, että tämä pitäisi purkaa ja rakentaa kokonaan uusiksi. Saataisiin liikehuoneistoja ja asuinhuonestoja. Visiona on, että ostokeskuksesta tulisi hyvin korkea rakennus, sellainen Kaukovainion maamerkki, sanoo Rousu.

Kaukovainion tilastoluvut ovat nykyisin Oulun keskiarvojen alapuolella. Asuinaluetta kuvaavat tilastot halutaankin muovata uusiksi rakentamalla maamerkki ja nykyaikaisen ostoskeskuksen lisäksi myös uudenlaisia pientaloja. Niiden odotetaan tuovan alueella hyvin koulutettuja ja ostovoimaisia lapsiperheitä. Nykyisin

Kaukovainiolle on suunnitelmana saada noin 2000 uutta asukasta.