Samperin vetureista 100 vuotta

Nuortin suuresta konesavotasta, Samperin savotasta Savukoskella on kulunut sata vuotta. Koneellinen puunajo Nuortissa pyörähti käyntiin helmikuussa vuonna 1913, mutta kuuluisat Samperin höyryveturit hankittiin kuormien vetoon jo edeltävänä syksynä.

Kotimaa
Samperin veturi Pöykkölässä Rovaniemellä
Toinen Kemiyhtiön kuuluisista Samperin vetureista (kuvassa) on sijoitettuna Lapin metsämuseon alueelle Rovaniemellä. Toinen on alkuperäisessä asentopaikassaan Savukoskella Tulppiossa. Yhtiön legendaarinen metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg hankitutti veturit Amerikasta sata vuotta sitten, vuonna 1913.Sauli Antikainen / Yle
Juhani Pelkonen
Kuuntele opettaja evp. Juhani Pelkosen haastattelu. Kuva: Jorma Korhonen / Yle

Kemiyhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg - Iso-Samperi - tuotatti kaksi veturia Amerikasta. Nuortin konesavotasta alkoi puunkorjuun koneellistaminen Suomessa, sanoo savottaa tutkinut opettaja evp. Juhani Pelkonen Pelkosenniemeltä.

Missä onnistuttiin, missä ei?

Pelkosen mukaan uuden työ- ja kuljetusmenetelmän kokeilemiseen sisältyi tietysti epäonnistumisen riski ja odottamattomia vaikeuksia. Näin oli Nuortin koneajossakin.

- Savotasta ei tullut niin kannattava kuin uskottiin, mutta ei siitä tullut taloudellinen fiaskokaan, hän sanoo.

Neljän talven aikana vetureilla kiskottiin maaselän takaa Nuortista Kemijoelle Lattunan lanssiin yhteensä yli 150.000 runkoa, joista tuli rapiat 245.000 tukkia.

- Tavoite oli kuitenkin puolet enemmän.

Nuortin tukkien keskimääräiseksi jokisuuhinnaksi Kemissä tuli 6 markkaa, kun muualta hakatusta puusta maksettiin markan vähemmän.

Puunajo vetureilla keskeytyi ensimmäiseen maailmansotaan. Sodan jälkeen sitä ei enää jatkettu.

Juhani Pelkosen mukaan koneajon toteuttamisessa oli voitettava monia vaikeuksia. Veturit tulivat laivalla Hangon satamaan ja kuljetettiin edelleen junalla Rovaniemelle. Siellä ne purettiin osiin ja kuljetusta jatkettiin hevosilla. Tehtävä ei ollut helppo.

Veturi painoi 16 tonnia ja lisäksi höyrykattila 6 tonnia

- Tarvittiin kaksitoista hevosta vetämään tuota kuormaa, Pelkonen sanoo. Hevosreitti kulki Keski-Lapin järvikylien kautta Martinkylään Savukoskelle ja sieltä edelleen tukikohtaansa Tulppioon. Matkaa oli 280 kilometriä. Kerran kuorma kaatuikin.

Oma lukunsa oli jäätien rakentaminen parirekiä vetäville telavetureille. Piti myös rakentaa vesitornit ja sutti(jarru)kämpät kuljetusten turvaamiseksi. Ja tietysti huolto- ja korjaustilat vetureille. Töihin tarvitiin satoja miehiä.

- Huoltotilat olivat tarpeen. Kone- ja laitehaverikkoja sattui aluksi vähän, mutta pitemmän päälle melko paljon.

Juhani Pelkosen mukaan yksi veturi kuljetti kerralla 400 - 600 tukkia kelistä riippuen.

- Jopa tuhannen tukin kuormiakin lastattiin.

Nuortin konesavotta sinällänsä oli valtava, satojen ihmisten yhteisö

- Navettakin oli ja suuri karja... Maitoa tarvittiin paitsi ruoaksi niin myös ravinnoksi keripukin torjunnassa

Eikä Nuortin konesavotta tullut toimeen ilman hevosia. Helmikuussa 1915 ajossa oli satakunta vierasta ja 50 yhtiön omaa hevosta. Hevosmiehiä hakkureineen oli yli 300. Koneajurit mukaan lukien Nuortin savotan työvoima nousi lähes 500 henkilöön.

Juhani Pelkonen ei pidä höyryvetureita lainkaan hölmönä kuljetusratkaisuna. Hän antaa ratkaisulle varsin korkean arvon.

- Nuortin puut piti saada maaselän yli. Vetureilla se kävi kätevästi. Amerikassa puita ajettiin sadalla veturilla. Kokemusta oli.

Pelkonen murtaa myytin, että Hugo Richard Sandberg olisi hankkinut veturit omapäisesti ja keneltäkään kysymättä.

- Ei. Kyllä yhtiön johto oli sitä hyväksymässä. Se ilmenee kirjeenvaihdosta.