Supernörtti listasi kalleimmat aarteensa

Kirjailija Ernest Cline on täyttänyt esikoisromaaninsa viittauksilla lempiteoksiinsa. Kirja- ja elokuvasopimuksista saamillaan rahoilla kirjailija osti itselleen vuoden 1982 DeLorean-auton, joka on tuttu muun muassa Paluu Tulevaisuuteen - ja Haamujengi-elokuvista. Cline listasi pyynnöstä kalleimmat nörttiaarteensa, joiden arvoa ei voi mitata rahassa.

kulttuuri

Tähtien sota

"Tähtien sota oli lapsuuteni mytologia. Kirjoitin Fanboys-elokuvan siitä, millaista on olla Tähtien sota -fani. Olen nähnyt alkuperäisen trilogian kolme elokuvaa yli sata kertaa. Laitan ne mielelläni pyörimään taustalle, kun teen jotain muuta. Siitä tulee hyvä olo. Niin kuin jollekin muulle tulee lempilevyn kuuntelemisesta."

_Tähtien sodan _X-siipihävittäjällä on pieni rooli _Ready Player One _-romaanissa, mutta muuten elokuviin ei suoraan viitata. Epäsuoria viittauksia on sen sijaan paljon. Niitä voi löytää esimerkiksi kirjan henkilöiden välisestä dialogista.

Star  Trek

"Alkuperäinen _Star Trek _(1966-1969)oli yksi ensimmäisiä tieteissarjoja, joita katsoin. Se on edelleen myönteisin näkemys ihmisen tulevaisuudesta. Ihmiset eivät pelkästään pysty matkustamaan avaruuteen, vaan he myös liittoutuvat vieraiden elämänmuotojen kanssa ja heillä on merkittävä rooli galaksienvälisessä sivilisaatiossa. _Star Trek _on erittäin optimistinen ja kirkas tulevaisuudenvisio."

_Star Trek _esiintyy Clinen romaanissa vain pienen mittakaavan lainauksina.

Dungeons & Dragons

"Tätä fantasiaroolipeliä pelasin lapsena. Se opetti minulle, miten tarinoita kerrotaan ja auttoi kasvamaan sellaiseksi kirjailijaksi kuin olen."

Maailman ensimmäisen roolipelin suositumpiin lisäosiin kuuluva _Tomb of Horrors _(1978) on tärkeässä osassa _Ready Player One _-kirjassa.

Videopelit

"En osaa sanoa yhtä peliä, joka olisi minulle muita tärkeämpi. Siksi sanon mieluummin kaikki videopelit. Kirjassa tärkeässä osassa on _Black Tiger _(1987), joka minulla on myös olohuoneessani. Uudemmista peleistä suosikkejani ovat _Elder Scrolls:__Skyrim _(2011), _Half-Life 2 _(2004) ja nettipeli _Braid _(2008). Eniten kaikista peleistä olen pelannut _Doom 2:sta _(1994). Sen julkaisun aikana asuin yhdessä ystävien kanssa. Pelasimme sitä loputtomasti. Kirjani kertoo interaktiivisesta viihteestä. Voisin sanoa, että videopelit ovat muuttaneet elämäni."

Videopelit ovat avainasemassa Clinen romaanissa. Niissä tehdään ennätyksiä, niiden salaisuuksia paljastetaan ja niiden historiaa opetellaan ulkoa virtuaalitodellisuuteen piilotetun aarteen etsinnässä.

Firefly

"Olen yhä koukussa. Firefly (2002-2003) on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani televisiossa. Rakastan westerneitä ja rakastan science fictionia. Tässä ne on yhdistetty mahtavaksi räsyiseksi tieteislänkkäriksi, jota en ole ikinä nähnyt tehtävän yhtä hyvin. _Fireflyssa _on yhdistettynä kaksi lempijuttuani, minkä lisäksi käsikirjoitus on mahtava."

Ready Player One _-romaanissa päähenkilön käyttämä avaruusalus on mallinnettu Joss Whedonin _Firefly-sarjan aluksen Serenityn mukaan.