Ilotulitetehtaan raju palo tappoi kymmeniä Intiassa

Ainakin 40 työntekijää kuoli ja 60 loukkaantui, kun tuli levisi nopeasti täyteenahdetussa ilotulitetehtaassa.

Intiassa ainakin 40 ihmistä on kuollut ilotulitetehtaassa sattuneessa tulipalossa. Poliisin mukaan ainakin 60 muuta on lisäksi loukkaantunut. Tulipalo syttyi Tamil Nadun osavaltiossa Etelä-Intiassa keskiviikkona.

Joidenkin tietojen mukaan kuolleita olisi enemmänkin. Tuli alkoi yhdestä pienestä huoneesta, joka oli täynnä työntekijöitä. Liekit levisivät nopeasti huoneesta toiseen. Monissa säilytettiin vaarallisia kemikaaleja ja muita ilotulitteiden rakentamiseen tarvittavia raaka-aineita.

Monet loukkaantuneista ovat kriittisessä tilassa, kertoi Sivakasin kaupungin sairaala.

Palon syttymissyy ei ollut tuoreeltaan selvillä. Palomiesten mukaan tehtaassa sattui palon myötä valtava räjähdys. Silminnäkijöiden mukaan liekit näkyivät 1,5 kilometrin päästä asti. Tehdas ehti palaa maan tasalle ennen kuin pelastajat saivat rajusta palosta otteen. Sammutustöitä vaikeutti räjähdysten lisäksi myrkkykaasut.

Sivakasin kaupungissa on noin 700 ilotulitetehdasta, joissa noin 40 000 rakentaa raketteja käsin. Tehtaissa työskennellään parhaillaan pitkää päivää, sillä Intian juhlakausi on lähestymässä. Ilotulitteita räjäytetään erityisesti valon juhlan diwalin aikana.

Ainakin 20 ihmistä kuoli edellisessä tulipalossa Sivakasissa heinäkuussa 2005.