Lasten pihaleikit herättävät närää

Lasten leikkiminen taloyhtiöden pihoilla herättää paikoin ärtymystä asukkaissa. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on saanut asiasta huolestuneilta vanhemmilta lukuisia yhteydenottoja.

Kuva: Yle

Lapsiasiavaltuutettu haluaa virittää keskustelua taloyhtiöiden lapsiystävällisyydestä.

- On tullut useita yhteydenottoja tilanteista, joissa voi olla yksittäinen aikuinen, joka huutaa rumasti lapsille, että ei saa leikkiä tällä pihalla tai sitten tilanteet, jossa isännöitsijä on kieltänyt lapsia leikkimästä. On jopa tilanteita, jossa on saatettu osakeyhtiön sääntöihin laittaa leikkimisen kielto, kuvailee Aula.

Viidesluokkalainen Aino Soini kertoo, että leikkimisen kieltäminen ei tunnu kivalta.

- Kun olin mun mummon pihassa leikkimässä mun kavereitten kaa, niin sitten siihen tuli semmonen vähän iäkkäämpi rouva valittamaan, ettei saa leikkiä toisten pihoissa, että se on kiellettyä, vaikka se oli meidän mummon talo, että me oltas ihan hyvin saatu leikkiä siinä.

Peruselämän pitää mahtua pihaan

Aulan mukaan leikkiminen on lapsen oikeus.

- Kyllä jos ihan lakipykälien kannalta katsotaan ja puhutaan päiväsaikaisesta tavanomaisesta leikkimisestä, niin ei meidän laki anna mahdollisuuksia kieltää sitä edes taloyhtiön säännöissä eikä asunto-osakeyhtiön enemmistön päätöksellä. Se on lapsen perustoimintaa ja peruselämää, jonka täytyy kuulua siihen pihaan.

Taloyhtiöiden valitusten lisääntyminen saattaa kieliä yleisestä lapsikielteisyyden kasvusta.

- Voi olla myös sekin, että ollaan ylipäätään vähemmän lasten kanssa tekemisissä, jolloin lasten elämä ja touhu tuntuu vieraalta ja voi tuntua häiritsevältä.

Viidesluokkalainen Lotta Miettinen muistuttaa, että ymmärrystä tarvitaan puolin ja toisin.

- Ei se ole kiva varsinkaan pienelle lapselle, kun ei se ymmärrä, ettei kieltäjä ehkä tarkottanut olla niin äkänen.