Vaalikiertue Lieksassa: Kuntazumbaa ja maahanmuuttoa

Yle Pohjois-Karjalan kuntavaalikiertue rantautuu keskiviikkona 3. lokakuuta Pielisen rannalle Lieksaan. Näissä vaaleissa Lieksassakin riittää rutkasti puheenaiheita.

Kuntavaalit 2012
Monikulttuurinen Lieksa -hankkeen esite.
Heikki Haapalainen / Yle

Kuntavaalien 2008 jälkeen ainakin yksi asia on toisin Lieksassa. Kaupunkiin on muuttanut muutaman vuoden aikana lähemmäs 300 oleskeluluvan saanutta pakolaista. Heistä suurin osa on lähtöisin Somaliasta.

Maahanmuuttajat ovat täyttäneet tyhjät vuokra-asunnot ja tuoneet lisää väriä kaupunkikuvaan. Mutta heidän tulonsa ei ole sujunut ilman kitkaa kantaväestön kanssa. Tästä kurjimpia esimerkkejä ovat rasistiset rikokset ja tuomiot.

Osa pakolaistaustaisista maahanmuuttajista on asunut Lieksassa pian kolme vuotta, mikä merkitsee sitä, että heidän osaltaan valtion 100-prosenttisesti maksama kotouttamissuunnitelmaan kytketty toimeentulotuki loppuu. Valtio korvaa Lieksalle edelleen täysimääräisesti näiden maahanmuuttajien terveyskeskusmenot ja tulkkipalveluiden kustannukset.

Suurin ja kaunein?

Myös kuntarakenne on takuuvarma vaaliteema. Kunta- ja palvelurakenneselvityksessä Lieksa on naitettu Pielisen Karjalaan.

Ministeriölle lähettämässään lausunnossa kaupunginvaltuusto antoi täystyrmäyksen suurelle kuntaliitokselle ja koko kuntauudistukselle.

Ja jos Pielisen Karjalan kaupunki runnotaan kuitenkin pakolla kasaan, Lieksasta pitää tulla sen keskuspaikka. Lieksalaisten mielestä tämä on oikeus ja kohtuus, koska Lieksa on alueen kunnista suurin, omavaraisin, elinvoimaisin, kaunein....

Siis: "Juukalaisia emme ole, nurmeslaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis lieksalaisia".

Säästöjä etsimään

Tulevien valtuutettujen päänvaivaksi tulevat myös toimenpiteet, joilla kaupungin talous saadaan tasapainoon seuraavan kolmen vuoden aikana. Työryhmä on jo aloittanut työnsä.

Tasapainottamisen tarve on useita miljoonia euroja. Lieksa on tehnyt viime aikoina suuria investointeja, esimerkkeinä jäähalli, Pielisentien remontti ja paloasema.

Jätetäänkö kouluja korjaamatta ja haudataanko liikuntahalli? Mistä säästetään?

Ja kaiken muun takana muhii maakunnan pahin työttömyystilanne. Elokuussa lieksalaisten työttömyysaste oli 18,8 prosenttia. Nuorten työttömien määrä on kasvanut vuodessa reilulla kolmanneksella.

Suora radiolähetys klo 11-12 Lieksan Lehden pihasta

Tule tekemään maakuntaradion ja paikallislehden kanssa suoraa vaaliohjelmaa keskiviikkona 3. lokakuuta. Tavataan Lieksan Lehden toimituksen pihassa, osoitteessa Siltakatu 1.

Yle Pohjois-Karjalan kiertueryhmä, Lieksan Lehden väki ja ääniauto-Ripsa ovat paikalla kello 11-12.

Tarjolla on kahvia ja kunnallispolitiikkaa. Kerro sinä meille ja radion kuuntelijoille, millaiset haasteet lokakuussa valittavia valtuutettuja Lieksassa odottavat.

Kunnallisvaalit tulee, oletko valmis? Maakuntaradiossa tarinaa Lieksasta kello 14 saakka.