Pienomistajat uskovat yhä Fennovoimaan

Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen tukijoukot ovat harventuneet viime aikoina. Projektissa mukana olevat pohjoispohjalaiset omistajat vakuuttavat kuitenkin pysyvänsä mukana.

Fennovoima

Ydinvoimayhtiö Fennovoiman pohjoispohjalaisissa pienomistajissa riittää uskoa Pyhäjoen voimalahankkeeseen.

Fennovoimaa omistavat Raahen Energia ja Oulun Seudun Sähkö kertovat jatkavansa edelleen projektin rahoittamista. Yrityksillä on Fennovoimasta alle prosentin omistusosuus.

Oulun Seudun Sähkö harkitsi jatkoaan vastikään, mutta päätti pysyä ydinvoimalahankkeessa. Sopimus on voimassa ensi kesään asti.

- Tämä hanke etenee niin, että rahoitusta haetaan aina vuosi tai kaksi eteenpäin. Aina kun jokainen rahoituspäätös tehdään, tilanne katsotaan läpi. Tässä alkusyksystä päätettin, että jatketaan, kertoo toimitusjohtaja Risto Kantola.

Pohjois-Pohjanmaalla Fennovoimaa omistaa myös Haukiputaan Sähköosuuskunta, mutta yritystä ei tavoitettu torstaina kommentoimaan asiaa.

Voimalahankkeen tukijoukot ovat viime aikoina harventuneet, kun muun muassa S-ryhmä ja Atria hyppäsivät projektista pois. Torstaina sinkkitehdas Boliden Kokkola ilmoitti pienentävänsä rahoitusta Fennovoimalta ja satsaavansa omiin rakennushankkeisiin.

Boliden Kokkola oli alunperin yksi suurimmista Fennovoiman yksittäisistä pienosakkaista.