1. yle.fi
  2. Uutiset

Palkkakiista johti lakkoon YK:n suurimmassa rauhanturvaoperaatiossa

YK-operaation sudanilaiset siviilityöntekijät lakkoilevat palkankorotusten puolesta Sudanin Darfurin alueella.

Ulkomaat

YK:n rauhanturvaoperaatiossa Sudanin Darfurissa työskentelevät paikalliset siviilit ovat lakkoilleet palkankorotusten puolesta. He pitävät riittämättömänä vastikään saamaansa palkankorotusta, sillä Sudanin valuutta on heikentynyt ja inflaatio kipusi yli 40 prosentin heinäkuussa.

UNAMID-rauhanturvaoperaatio kertoo, että sen sudanilaiset siviilityöntekijät olivat lakossa keskiviikkona, koska eivät pidä riittävänä aiemmin tänä vuonna saamaansa palkankorotusta.

UNAMID ei kertonut, kuinka moni noin 2 900 paikallisesta työntekijästä lakkoon osallistui.

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan työntekijöille on tarjottu noin neljän prosentin palkankorotusta. He jäivät lakkoon vasta, kun kuukausia jatkuneet neuvottelut suuremmasta korotuksesta eivät tuottaneet tulosta.

Jos palkkaneuvotteluissa ei synny sopua, ensi viikolla luvassa on kahden päivän lakko ja seuraavaksi koko viikon kestävä työnseisaus, lähteet kertovat.

Kiistan taustalla devalvaatio

Sudanin valuutan arvo romahti viime vuonna mustassa pörssissä, kun maa menetti Etelä-Sudanin itsenäistyttyä suuren osan valuuttatuloja tuovasta öljyntuotannostaan. Kesäkuussa Sudan devalvoi puntansa siten, että nyt dollarin saa 5,3 punnalla, kun ennen hinta oli 2,7 puntaa.

Inflaatiovauhti oli heinäkuussa 41,6 prosenttia.

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan UNAMID maksaa kuitenkin edelleen henkilöstölleen palkan vanhan vaihtokurssin mukaan. Paikalliset työntekijät vaativat, että palkka joko maksettaisiin dollareissa tai se laskettaisiin punnan uuden vaihtokurssin mukaisesti.

- He eivät välttämättä halua dollareita. He haluavat palkkansa oikeudenmukaisella kurssilla, eräs lähde sanoo.

UNAMID:n johtaja Aichatou Mindaoudou sanoi keskiviikkona, että hän ymmärtää lakkolaisten huolen ja lupaa toimia sen puolesta, että asiaa harkittaisiin YK:n päämajassa.

UNAMID on toiminut Sudanin länsiosassa sijaitsevassa Darfurissa yli neljä vuotta. Rauhanturvaajat pyrkivät suojelemaan siviilejä hallituksen joukkojen ja kapinallisten yhteenotoilta sekä ryöstelyltä ja heimojen välisiltä yhteenotoilta.

UNAMID-joukoissa on yli 22 000 sotilasta ja poliisia.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi