Koe uusi yle.fi

MOT: Valtion yritystuet vuodesta toiseen samoille firmoille

Valtion tukiluukulla asioi kahden kastin yrityksiä, paljastaa Ylen MOT-ohjelman tekemä selvitys. MOT kokosi yhteen tiedot eri yritystuista yli kymmeneltä vuodelta.

talous
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Valtion yritystukia kahmivat vuodesta toiseen samat yritykset. Keskimääräinen yritys on saanut tililleen tukea vain 2-3 kertaa reilussa kymmenessä vuodessa. Toinen ääripää ovat yritykset, jotka olivat 12 vuodessa saaneet tukia yhteensä miljoona euroa tai enemmän. Nämä tukien kanta-asiakkaat saivat erilaisia tukia tililleen keskimäärin 14 kertaa.

Erityisen toistuvia ovat tutkimus- ja kehitystyöhön myönnettävät Tekesin tuet.

MOT:n laskelmien mukaan jopa investointi- ja kehittämisavustuksia on maksettu 50:lle parhaiden asiakkaiden joukolle melkein joka toinen vuosi.

- Tämmöisiä ikään kuin kanta-asiakkuuksia pyrkii tässä järjestelmässä syntymään, kertoi Elinekeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimuspäällikkö Pekka Ylä-Anttila.

Ylä-Anttilan mukaan hakijat oppivat tukia hakemaan ja myöntäjät oppivat niitä myöntämään.

- Tämä on tietysti vastoin koko tukijärjestelmän ideaa. Yritystuenhan pitäisi markkinataloudessa olla aina väliaikaista.

Myös elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan kanta-asiakkuuksista pitäisi päästä irti.

Etlan Ylä-Anttila muistuttaa lisäksi, että energiatukien lisäykset ja sovitut uudet tutkimuksen ja kehityksen verovähennykset lisäävät Suomen yritystukien määrää entisestään tällä hallituskaudella. Tutkijan mukaan nyt olisi karsinnan aika.

Aineisto on nähtävissä kokonaisuudessaanMOT:n sivuilla. (siirryt toiseen palveluun)Siihen sisältyy tieto yli 5 miljardin euron yritystukien jaosta.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena