1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tekniikka

Pöytätietokoneiden myynti jäi erikoisliikkeille

Kannettavien ja tablettitietokoneiden suosion kasvu on siirtänyt pöytäkoneiden myynnin erikoisliikkeisiin. Vaikka pöytämallien kysyntä on vähentynyt, löytyy niillekin ostajia.

tekniikka
Timo Hotti esittelee pöytätietokonetta
Kristiina Lehto / Yle

Tietokoneiden myynti on muuttunut viime vuosina. Kodinkoneliikkeissä näkyy enää vähän pöytämalleja, sillä kannettavat ja tablettitietokoneet ovat vieneet niiden paikan. Kannettavista ja tablettikoneista kun löytyvät pienessä koossa ne ominaisuudet, jotka riittävät useimmille.

- Kannettavien teho on kasvanut, se varmaan osaltaan vähentää pöytäkoneiden kysyntää. Lisäksi langattomuus on tärkeää, kannettavan voi ottaa vaikka sohvalle mukaan, myymäläpäällikkö Vesa Salminen lahtelaisesta Viihdetaso Oy:stä sanoo.

Salmisen mukaan pöytäkoneita kysytään enää harvoin, ja tuotteita on tarjolla käytännössä vain tilauksesta.

- Tilaamalla saa toki sitten montaa eri mallia.

Järeillä koneilla edelleen kysyntää

Pöytätietokoneiden muistosanoja ei kuitenkaan ole vielä lausuttu. Yritykset sekä esimerkiksi tietokoneharrastajat suosivat edelleen pöytämalleja. Asiakaskunta vain on siirtynyt kodinkoneliikkeistä lähes kokonaan erikoisliikkeisiin.

- Tämä on ollut aivan selvästi havaittavissa ja meidän asiakasmäärä on kasvanut, yrittäjä Timo Hotti Data Group Lahdesta toteaa.

Pöytämallien myyntivalttina on teho ja paremmat grafiikkaominaisuudet, mutta myös malli itsessään.

- Esimerkiksi teollisuudessa suositaan pöytäkoneita, koska ne ovat kestävämpiä kuin kannettavat. Niissä on myös enemmän liitäntäominaisuuksia.

Lahtelaisessa kierrätysmyymälä Patinassa kunnostetaan myös tietokoneita myyntiin. Vuosia nähneen mutta toimivan pöytämallin saa muutamalla kympillä ja ostajia on edelleen.

- Asiakaskunta on laaja. Jotkut ostavat kotitoimistoiksi, lisäksi varsinkin opiskelijat ja maahanmuuttajat ostavat meiltä, koska laitteet edullisia mutta ne riittävät silti esimerkiksi nettisurffailuun, yksikön esimies Jari Helminen kertoo.

Lue seuraavaksi