Sienisadosta surkea Lapissa

Syksyn sienisato on jäänyt huonoksi Lapissa. Tutkija ei osaa nimetä yksittäistä syytä sienien vähäisyyteen.

ruokasienet
Mia Setälä nuuhkaisee sientä.
Kangaspalsamirouskusta tuoksuu miedosti kookokselta, sieniharrastaja Mia Setälä tietää.Perttu Ruokangas / Yle
Mia Setälä nuuhkaisee sientä.
Kuuntele juttu sienimetsästä.

Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Risto Jalkanen sanoo, että lisäksi monet harvoista löydettävistä sienistä ovat olleet sienisääskien saastuttamia ja usein syömäkelvottomia.

Jalkanen ei osaa sanoa yhtä, selkeää syytä siihen, miksi sieniä on tullut Lapissa vähän. Hänen mukaansa sienisato on jäänyt kehnoksi myös Keski- ja Etelä-Suomessa, vaikka siellä satoi enemmän kuin Lapissa.

- Taustalla on nyt jotakin muuta kuin normaali "sieniä tulee kuin sateella". Se ei ole tänä kesänä pätenyt niillä alueilla, missä on tullut runsaasti vettä.

Tutkija epäilee, että taustalla ovat suuret lämpötilanvaihtelut.

- Vuosi 2011 oli ainakin Lapissa ehkä kautta aikain lämpimin vuosi ja nyt on tällainen kylmä vuosi. Tästä se löytyy ja puiden ja juurisienten välisistä eli niistä sienistä joita me kerätään, niiden välisistä suhteista tässä on kyse. Mikä se on fysiologinen tilanne, mikä sen aiheuttaa, sitä en osaa nyt arvioida, Jalkanen sanoo.

Lapin kehno sienisato vaikuttaa ainakin porojen elämään. Sienet ovat porolle tärkeää ravintoa talven varalle.