yle.fi-etusivu

Tapper-elokuvan tekijä palkittiin laatutuella

Tämän kosken lapset -elokuva toi tuotantoyhtiö Heijalle 15 000 euroa laatutukea. Tekijät näkevät tuen samalla tunnustuksen osoituksena maakunnissa tehtävälle työlle Etelä-Suomeen keskittyneissä elokuvapiireissä.

elokuvat
Tämän kosken lapset -draamadokumentti kertoo saarijärveläisistä Tapperin taiteilijaveljeksistä ja heidän lapsuudestaan.
Tuotantoyhtiö Heija

Tuotantoyhtiö Heija Saarijärveltä on saanut elokuvan laatutukea 15 000 euroa. Valtion elokuvataidetoimikunta myönsi tuen tuotantoyhtiö Heijan saarijärveläisestä Tapperien taiteilijaperheestä kertovan dokumenttielokuvan "Tämän kosken lapset" perusteella.

Elokuva sai ensi-iltansa keväällä. Tuotantoyhtiö Heijan ohjaaja-tuottaja Janne Heinonen on Keski-Suomen mittakaavassa harvinaisesta tunnustuksesta mielissään.

"Tekijöitä on muuallakin kuin Etelä-Suomessa"

- Tässä on nyt monta vuotta tehty dokumentin parissa töitä ja kerätty rahoitusta ympäriinsä ja yritetty valaa uskoa ihmisiin, että tämä homma onnistuu. Siksi tuntuu hyvältä, että ollaan nyt saatu kiitosta siitä, että ollaan isolla talkooporukalla tehty Saarijärvellä ja ympäristökunnissa, Heinonen kuvaa tunnelmiaan.

- Se on mielestäni erittäin tärkeätä, että otetaan huomioon näitä muitakin alueita ja muidenkin alueen tekijöitä ja arvostetaan tällä tavalla, kun kaikki keskittyy niin kovasti sinne Etelä-Suomeen ja Helsinkiin.

- Tiedän, että täällä muualla Suomessa kuitenkin on paljon tekijöitä, joilla on kovasti näkemystä ja ideoita ja ajatuksia, Janne Heinonen muistuttaa.

Seuraava työ vie kivikaudelle

Tuottaja-ohjaajan ajatukset ovat jo tiiviisti seuraavassa projektissa, joka on jo työn alla.

- Se on sellainen kivikautisesta ajasta kertova dokumenttielokuva tai dokumenttisarja, lopullista muotoa ei ole vielä päätetty.

Varmaa kuitenkin on, että tulevassakin tuotannossa pysytään Keski-Suomessa.

- Meillä on täällä Saarijärvellä suoritettu paljon kaivauksia ja täällä on Kivikauden kylä ja tarpeistoakin paljon, mitä on löytynyt, Heinonen perustelee paikallisuuden näkökulmaa tulevassakin työssään.

Janne Heinosen Tapperin veljeksistä kertova Tämän kosken lapset esitetään syyskuun aikana Jyväskylässä ja Kuopiossa.