Tiedonjulkistamispalkinto Ylen Hulluuden historialle

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2012 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot kymmenelle yksityishenkilölle tai ryhmälle.

kulttuuri
Lobotomialeikkauksia 1950-luvulla tehnyt kirurgi näyttää leikkausvälinettä sarjassa Hulluuden historia.
Lobotomialeikkauksia 1950-luvulla tehnyt kirurgi näytti leikkausvälinettä sarjassa Hulluuden historia.YLE

Toimittaja Tommi Hakon ja toimittaja Riika Nikkarisen TV-dokumenttisarja_ Hulluuden historia _on saanut valtion tiedonjulkistamisen palkinnon. Sarja kertoo, miten mielisairautta on hoidettu 1800-luvun lopulta näihin päiviin asti.

Palkintoperustelujen mukaan _Hulluuden historia _paljastaa avuttomuuden ja päättäväisyyden yhdistelmän, jolla mieleltään sairaita on yritetty parantaa eri aikoina. Ääneen pääsevät niin hoitajat kuin hoidettavatkin.

YLE Teema uusii sarjan 21.9. alkaen.

Kymmenestä tiedonjulkistamispalkinnosta kaksi on elämäntyöpalkintoja. Elämäntyöpalkinnot saivat valokuvaaja Hannu Hautala sekä taloushistorian professori Markku Kuisma.

Elämäntyöpalkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa. Palkinnot luovutti opetusministeri Jukka Gustafsson keskiviikkona.

Tommi Hakko ja Riika Nikkarinen
Tommi Hakko ja Riika NikkarinenJarno Mela / Lehtikuva

Hannun jäljillä ja rautalankaa historiasta

Vuodesta 1979 Kuusamossa asunut Hannu Hautala on suomalaisen luontovalokuvauksen uranuurtajia ja ensimmäinen ammattimainen luontovalokuvaaja. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli vuonna 1973 vuoden lehtikuvaksi valitulla valokuvalla Kotkat parittelevat.

Hannu Hautalan elämäntyön tuloksena on syntynyt puolentoista miljoonan kuvan arkisto. Hänen nimeään kantava luontokuvakeskus toimii Kuusamossa matkailukeskus Karhuntassun yhteydessä, jossa Hannun jäljet -näyttely on omistettu hänen klassikkokuvilleen.

Toisen elämäntyöpalkinnon sai professori Markku Kuisma taloushistorian tutkimuksen alalla tehdystä tiedonjulkistamistyöstä

Kuisma toimii Helsingin yliopistossa Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina erikoisalanaan talous- ja yrityshistoria. Hänet tunnetaan monista tieteellisesti vankoista taloushistorian alan tutkimuksista, jotka palvelevat tutkijayhteisöjen lisäksi myös suurta yleisöä.

Kuisma on kirjoittanut kaikkiaan liki 20 teosta Suomen taloushistoriasta. Kansallis-Osake-Pankki 1940-1995, palkittiin Vuoden tiedekirjana ja Vuoden historiateoksena vuonna 2004.

Madventureista Egyptin arvoituksiin

Tuottaja, toimittaja Eija Lehmuskallio ja pääkuvaaja, ohjaaja Jouko Lehmuskallio saivat palkinnon verkkopalvelusta LuontoPortti. Eija ja Jouko Lehmuskallio ovat luontoon liittyvän digitaalisen tiedonvälityksen uranuurtajia.

Tiedetoimittaja, tietokirjailija Jani Kaaro ja kuvittaja Väinö Heinonen palkittiin teoksesta Evoluutio. Evoluutio täyttää suuren aukon suomalaisten lasten- ja nuortenkirjojen kentässä.

Tv- ja elokuvaohjaaja Tuomas Milonoff ja tuottaja, toimittaja, matkakirjoittaja Riku Rantala saivat palkinnon maantieteen ja maailman tuntemuksen edistämisestä erityisesti nuorisoa kiinnostavalla tavalla Madventures-televisiosarjassa.

Filosofian tohtori, professori Jari Niemelä, filosofian tohtori, johtaja Eeva Furman, filosofian maisteri, toimituspäällikkö Antti Halkka, maa- ja metsätieteiden maisteri, tietokirjailija Eeva-Liisa Hallanaro ja filosofian tohtori, tutkimuskoordinaattori Sanna Sorvari palkittiin teoksen Ihminen ja ympäristö kirjoitus- ja toimitustyöstä.

Tutkija, filosofian lisensiaatti, Kaj Öhrnberg tutkija, filosofian maisteri Patricia Berg ja egyptologi Sofia Häggman saivat tunnustuksen tutkimusmatkailija Georg August Wallinin tutkimusaineiston saattamisesta julkaisukuntoon ja Wallinin elämäntyötä koskevan tiedon julkistamisesta.

Lisäksi palkittiin kaksi pitkän linjan toimittajaa: toimittaja Magnus Londen monipuolisesta ja innovatiivisesta journalismista sekä toimittaja Ilkka Malmberg pitkäjänteisestä ja paneutuvasta journalismista.