Viiru-kissa: Ja niin minusta tuli neutri

Harmaa narttukissa Viiru makaa kyljellään leikkauspöydällä. Narkoosissa kissan suuret silmät ovat ammollaan. Sen vatsassa on paljaaksi ajeltu alue, leikkaushaava ja tikit. Viiru-kissan kohtu ja munasarjat on hetki sitten poistettu. Kiimamourujen aika on takana.

kissa
Kuvassa narttukissa steriloinnin jälkeen.
Ritva Karhula / Yle

- Valtaisat juoksut alkoivat maaliskuussa. Kissa kiehnäsi pitkin olohuoneen lattiaa ja työnteli takapäätään. Se näytti melkoiselta kärsimykseltä. Siihen liittyi vielä kaikenlaista ääntelyä ja laulamista. Kyllä se hyvin tuskaiselta touhulta näytti, huokaisee omistaja, Annika Mylläri.

Lemmensairaus ei tuntunut keväällä loppuvan ollenkaan. Kesällä tilanne oli jo rauhallisempi.

Viiru - vahinkolapsi

Mylläri vei ensimmäisen kissansa leikattavaksi pari vuotta sitten. Viirun emo karkasi kotoa, tapasi pari kollia ja pyöräytti neljä pentua. Kissan munasolu irtoaa vasta parittelun yhteydessä. Kissa voi kantaa kerralla useamman kollin jälkeläisiä ja myös eri päivinä hedelmöittyneitä pentuja. Tässäkin pentueessa oli selvästi kahden ihan erilaisen isän jälkikasvua.

- Kun pennut ravasivat pitkin verhoja, oli helppo päättää, että tällainen ei kerta kaikkiaan käy. Kolmelle löytyi uusi omistaja ja yksi jäi kotiin, Mylläri muistelee.

Viirun emo leikattiin. Leikkaus hiukan pulskisti ja rauhoitti kissaa.

Sulavat tikit ja kauluri

- Tyttökissan leikkauksessa avataan vatsaontelo., poistetaan kohtu ja munasarjat, selvittää Kokkolan kaupungineläinlääkäri Anitta Smolander. Kissa saa kipulääkkeen pistoksina. Se vaikuttaa muutaman päivän.

- Nyt pitäisi estää kissaa nuoleskelemasta haavaa. Tikkien pitäisi pysyä 7-10 päivää paikallaan. Yleensä käytetään sulavia tikkejä ja jos ne pysyvät yli kaksi viikkoa, voi vähän avittaa.

- Kiimamouruaminen jää ainakin pois, lupaa eläinlääkäri.

Kollin leikkaus on vielä helpompi: kivekset poistetaan ja verisuonet sidotaan. Haavat jätetään auki. Operaatio on teknisesti helpompi ja nopeampi. Leikkauksen jälkeen voi käyttää kauluria, joka estää kissaa nuolemasta haavaa ja tikkejä.

Viirun nukkuessa eläinlääkäri napsii vielä kynnet lyhyemmiksi. Sitten se nostetaan kuljetuskoriin ja kotimatka alkaa.

- Kissa voi nukkua leikkauksen jälkeen puoli päivää. Se ei oksentele, jos ennen leikkausta ei ole annettu ruokaa, valistaa Smolander.