Lukko ja Ässät lähtevät luottavaisina tulevaan liigakauteen

Molemmissa joukkueissa on uusia kasvoja ja pelin löytyminen vaatii vielä hiomista. Sekä Lukon että Ässien riveissä on tänä syksynä myös mielenkiintoisia paluumuuttajia.

Ässät (Jääkiekon Miesten Liiga)
Jesse Joensuu osallistuu Ässien harjoituksiin ja odottaa uutisia NHL:n tulevasta kaudesta.
Tapio Termonen / Yle

Rauman Lukon harjoituspelit eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kaudesta odotetaan silti hyvää. Valmennuksesta vastaa nyt uusi mies eli Risto Duffa. Duffa nosti aikanaan esimerkiksi jyväskyläläiset Sm-liigan eliittiin ja nyt hänen oppejaan käydään läpi Raumalla.

- No kyllä hän on tuonut sitä omaa jämäkkyyttä ja vaatimustasoa ja sellaista joka päivä itsensä likoon laittamista. Voittamisen kulttuuria hän on tuonut. Sitä me tässä yritämme opetella koko ajan, sanoo Rauman Lukon kapteeni Otto Honkaheimo.

Tukea voittamiseen Lukko saa ainakin omien tolppien välistä. Vuoden 2011 maailmanmestari Petri Vehanen palaa Lukkoon kahden ja puolen vuoden taon jälkeen. Maalivahtivalmentaja Ari Moisasella riittää kuitenkin vielä töitä, sillä Vehaselle jäi KHL:stä pari huonoa tapaa.

- Sellaisia ongelmia joiden kanssa ollaan painittu joskus kauan sitten. Ne on joskus ratkaistu ja uskon että ratkaistaan nytkin, Vehanen sanoo.

Myös Ässillä uusia ja vanhoja nimiä

Porin Ässien harjoituspelit ovat mennet melko hyvin. Joukkue on kuitenkin uusiutunut voimakkaasti viime kaudesta ja kentällä nähdään 8 uutta pelaajaa.

- Onneksi tässä on aina puolitoista kuukautta aikaa pelata yhdessä. Tosi hyvin uudet pelaajat ovat tulleet sisään, sanoo Porin Ässien kapteeni Ville Uusitalo.

Ässien harjoituksista löytyy myös maailmanmestari Jesse Joensuu. Hän odottaa mielenkiinnolla päätöksiä NHL:n tulevasta kaudesta. Mikäli pelit rapakon takana eivät pääse alkamaan, nähdään Joensuu Porin Ässien paidassa.

- No Jesse on ihan bonusta. Muista NHL-pelaajista me emme ole edes puhuneet. Mutta jos tällainen mahdollisuus tulee ja Jesse haluaa täällä olla, niin tottakai me pyrimme sen toteuttamaan, sanoo Ässien päävalmentaja Karri Kivi.