Lutakko on 100-vuotias

Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta Schaumanin vaneritehtaiden toiminnan käynnistymisestä. Tästä syystä vuotta 1912 pidetään kaupunginosan syntyhetkenä.

Lutakko, Jyväskylä
Vanhat tehdasrakennukset antavat Lutakolle muusta kaupunkikuvasta poikkeavan ilmeen.YLE Keski-Suomi / Matti Myller

Lutakon kaupunginosa Jyväskylässä juhlii perjantaina ja lauantaina satavuotista historiaansa. Lutakon asukasyhdistys järjestää juhlavuoden kunniaksi tänään yleisöluennon ja juhlakonsertin.

Perjantain yleisöluennossa kerrotaan Lutakon aluebrändäyksestä ja Schaumanin linnasta. Lisäksi valosuunnittelija Annukka Larsen pitää tietoiskun Lutakon uudesta LED-valopuistosta, jonne järjestetään esitelmän päätteeksi opastettu kierros.

Lauantaina on ohjelmassa juhlakonsertti, jossa esiintyvät mieskuoro Sirkat, Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri Sinfis ja kanadalaissyntyinen sopraano Emili Losier. konsertissa kuullaan runsaasti teoksia jyväskyläläissäveltäjiltä.

Konsertin yhteydessä on esillä vanhoja Schaumanin vaneritehtaan valokuvia ja esineistöä UPM-kymmenen arkistosta, sekä klassikkoleluja Lutakossa 1934-1986 toimineen Juho Jussilan lelutehtaan kokoelmista.