Joensuun Maila kasaa historiansa kovinta joukkuetta

Päättyneellä pesäpallokaudella Joensuun Maila kohosi neljännelle sijalle. Joukkuetta on vahvistettu niin, että ensi kaudella seura uskoo saavansa historiansa ensimmäisen mitalin.

urheilu
Joensuun Mailan pelaajat tuulettavat kotiutettuaan pelaajan.
Joensuun Mailan joukkue juhlii juoksua ottelussa Seinäjoen Jymyä vastaan Mehtimäellä 17.5.2012.Timo Ikonen / Yle

Joensuun Maila kasaa kaikkien aikojen vahvinta superpesisjoukkuettaan. Tarkoitus on saada seuraavalta kaudelta seuran historian ensimmäinen mitali.

- Kun katsoo joukkueen nimilistaa niin näkisin joka tapauksessa niin, että sijoituksen pitäisi olla parempi kuin edellisellä kaudella. Varmasti Joman historian ensimmäistä mitalia lähdetään hyvin voimakkaasti tavoittelemaan, kertoo pelinjohtaja Antti Eteläpää.

Viime kaudella neljänneksi edennyt Joma on jatkanut paljon sopimuksia ja tehnyt merkittäviä pelaajakiinnityksiä muista joukkueista. Yksi heistä on syksyn siirtomarkkinoiden suurin vonkale, Koskenkorvan Juha Niemi.

- Niemi oli täsmähankinta lyöjäjokeriksi. Viikonloppuna kauden päättäjäisissä Tallinnassa julkaistiin tieto Tuomas Jussilan siirtymisestä Pattijoen Urheilijoista Jomaan, Eteläpää kertoo esimerkkejä.

Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että hänen toiveensa otettiin huomioon hyvin joukkuetta koottaessa.

Hyvän näköinen porukka on tulossa.

Antti Eteläpää

- Viime kausi oli menestyksekäs ja hyvä. Se tehtiin kokeneella ryhmällä. Nyt sain seuran johdolle esittää tietyt määritteet. Halusain tähän ryhmään etenijäjokerin, lyöjäjokerin ja rosteriin eli pelaavaan yhdeksikköön kotiuttajan. Näyttää siltä, että seuran johto on hienosti onnistunut näissä minunkin asettamissa tavoitteissa. Hyvän näköinen porukka on tulossa, Eteläpää summaa.

Lähes valmis joukkue koottu omin voimin ja konsultin vinkeillä

Joensuun Mailan pelaajahankintoja pohtivat ensisijassa Ari Mononen ja Antti Eteläpää. Heidän avukseen ajatustyöhön pyydettiin Vuokatin urheiluakatemian koordinaattori Janne Vuorinen.

- Olen konsultoinut, millainen olisi tulevaisuuden menestyjäseura, Vuorinen luonnehtii.

Vuorinen kertoo olleensa neuvonantajana joukkuetta koottaessa ja kertoneensa ajatuksiaan, miten seuratoimintaa kokonaisuutena voisi kehittää.

Joensuulle on tärkeää oma pesäpalloidentiteetti, joka on itse rakennettava ja kasvatettava.

Janne Vuorinen

Janne Vuorinen on tehnyt paljon työtä kestomenestyjä Sotkamon Jymyssä, mikä on herättänyt epäilyjä pelaajien houkuttelusta Jymystä Jomaan. Vuorinennaurahtaa, että hänen mielestään Joensuussa pelaa jo riittävästi sotkamolaisia.

- Joensuulle on tärkeää oma pesäpalloidentiteetti, joka on itse rakennettava ja kasvatettava, Vuorinen sanoo.

Seuralla on nyt menossa neuvottelut kolmen pelaajan hankinnasta. Näistä kahdet ovat "hold-tilassa", mutta yhdet lähellä ratkaisua.

- Yhdet neuvottelut ovat pidemmällä ja ne saadaan selväksi tällä viikolla, Ari Mononen kertoo.

Julkisuudessa on spekuloitu muun muassa Sotkamon Jymyssä pelaavien Immo ja Kosti Rautiaisen siirtymisellä Jomaan. Mononen jättää lehtien arvailut omaan arvoonsa.

Nimiä Mononen ei halua kertoa mutta arvioi, että koko Joensuun Mailan joukkue on koossa loppuviikosta.