1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Iranin varapresidentti: Pilkkavideon tekijät etsitään

Iranin hengellinen johtaja Ajatollah Ali Khamenei taas kehotti länsimaita estämään videon näyttämisen. 

Iranin varapresidentti Mohammad Reza Rahimi sanoo, että Iran etsii islamilaista maailmaa kuohuttaneen Muhammed-pilkkavideon tekijät. Rahimi ei kuitenkaan kertonut Mehr-uutistoimiston haastattelussa, miten tekijät aiotaan jäljittää. Hän myös sanoi Iranin tuomitsevan sopimattoman teon, joka on loukannut 1,5 miljardia muslimia maailmassa.

Kaliforniassa asuva Nakoula Basseley Nakoula on liitetty videoon.

Myös Iranin hengellinen johtaja Ajatollah Ali Khamenei kehotti maanantaina valtiollisen televisiokanavan haastattelussa länsimaita osoittamaan kunnioituksensa muslimeita kohtaan ja estämään pilkkavideon näyttämisen.  

Iranilainen säätiö kertoi viikonloppuna korottaneensa brittikirjailija Salman Rushdien tappamisesta luvattua palkkiota.  Säätiön johtajan Hassan Sanin mukaan profeetta Muhammedin pilkkaamisesta ei tule loppua niin kauan kuin Rushdie saa elää. Rushie ei liity videoon.